Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

14.9.2018

Eduskunnan hallintojohtajan mukaan kansanedustaja ei saa sijaista pitkällekään sairauslomalle. Vihreiden eduskuntaryhmä jakaa sairauslomalla olevien edustajien tehtävät keskenään.

7.5.2018

”THL:n mukaan ulkomailla on aina turvallisinta käyttää pullovettä sekä juomiseen että hampaiden pesuun.”

20.12.2017

Hallituspuolueiden edustajat kääntyivät sallivamman alkoholipolitiikan kannalle, opposition edustajat tiukemman. Kantaansa muuttaneiden osuus oli suurin vihreässä ryhmässä.

16.6.2017

Perussuomalaiset asettivat viime syksynä tuulivoiman tukemisen ehdoksi selvityksen voimaloiden terveysvaikutuksista.

5.10.2016

Perussuomalaisten tilaisuudessa esitellään tuulivoimasta kärsineiden suomalaisten tekemä, vielä julkaisematon kyselytutkimus tuulivoimaloiden aiheuttamasta infraäänestä ja sen vaikutuksista.

13.9.2016

”Maitopropagandalla on Suomessa ahkera historia. Jo vuonna 1936 asiantuntijat esittelivät radiossa 'maidon terveellisyyttä'.”

28.11.2014

Vihreä Lanka törmäsi Suomen Happituote -verkkokaupan sivuilla myytävään epäilyttävään MMS vedenpuhdistustipat -nimiseen aineeseen. Vihreän Langan yhteydenoton jälkeen myös Evira alkoi selvittää asiaa.

18.11.2014

Sosiaali- ja terveysministeriö ehdottaa lakiluonnoksessa, että paperittomasti Suomessa oleskeleville pitää taata kiireellisen sairaanhoidon lisäksi ammattihenkilön välttämättömiksi arvioimat terveyspalvelut.

6.5.2014

<p>Typpioksidipäästöjen radikaali leikkaus vähentäisi alailmakehän otsonin muodostumista ilmaston lämpenemisestä huolimatta, kertoo yhdysvaltalaistutkimus.</p>

20.11.2013

<p>Malariaa oli 1700-luvulla tavallinen tauti Suomessa. Viimeinen suurempi epidemia oli Helsingissä vuonna 1902 ja 1950-luvulta lähtien malariaa on esiintynyt vain tuontitapauksina. Perhekoon pieneneminen oli ratkaiseva tekijä, tuoreen tutkimuksen mukaan.</p>

Sivut