Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

13.11.2018

Vaikka nykyiset ja suunnitellut päästövähennykset toteutuisivat, energiaa kuluisi raportin mukaan 2040 noin neljännes nykyistä enemmän.

30.1.2015

Yhdysvaltain republikaanit saivat vihdoin kongressin hyväksynnän himoitsemalleen Keystone XL -öljyputkelle. Presidentti Barack Obama on useasti antanut ymmärtää, ettei hän tule allekirjoittamaan lakia vaan aikoo käyttää veto-oikeuttaan.

8.1.2015

Halpa öljy vaikeuttaa taistelua ilmastonmuutosta vastaan. Poliittinen sääntely voi kuitenkin päihittää markkinat – ainakin Suomessa.

7.1.2015

Valkoisen talon tiedottaja Josh Earnest ilmoitti tiistaina, että Yhdysvaltain presidentti Barack Obama aikoo käyttää veto-oikeuttaan, jos Keystone XL -öljyputken salliva laki hyväksytään kongressissa.

19.11.2014

Yhdysvaltain senaatti kaatoi tiistaina lain, joka olisi pakottanut presidentti Barack Obaman päättämään kiistellyn Keystone XL -öljyputken kohtalosta. Lain läpimeno olisi vaatinut 60 edustajan kannatuksen, mutta sitä tuki vain 59 senaattoria.

29.7.2013

<p>Barack Obama aloitti viime viikolla talouskiertueen, jonka aikana hän on ottanut erityisesti tähtäimeensä republikaanisen puolueen. New York Timesin haastattelussa hän vähätteli Keystone XL -öljyputkihankkeen taloushyötyjä.</p>

23.5.2013

<p>Yhdysvaltain edustajainhuone hyväksyi lain, jolla pyritään ohittamaan presidentti Barack Obama kiistanalaista Keystone XL -öljyputkea koskevassa päätöksenteossa.</p>

15.5.2013

"Tuotantoketjun jokaisessa kohdassa, kysynnässä, jalostuksessa, kaupassa, varastoinnissa ja kuljetuksessa, OECD:n ulkopuolisen alueen nopea nousu on ollut häkellyttävää", IEA:n tuoreessa katsauksessa todetaan.

19.4.2013

<p>Tuoreen raportin mukaan fossiilissa polttoaineissa muhii seuraavalla vuosikymmenellä jopa kuuden biljoonan dollarin kupla. Jos ilmastonmuutos halutaan pysäyttää, ei uusien esiintymien etsimiseen pitäisi käyttää enää lainkaan rahaa.</p>

25.10.2012

<p>Tuoreen tutkimuksen mukaan uusiutuvan energia lisääminen toisi Eurooppaan jopa puoli miljoonaa uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä.</p>

Sivut


Myllyteatterin mainos

Vihreä Lanka 4/2019

Lue

Vihreä Lanka

4/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri