Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019


23.10.2018

”Jos emme panosta osaamiseen, emme pärjää kansainvälisessä kilpailussa”, sanoo valtiovarainvaliokunnan jäsen Ozan Yanar (vihr.).

23.10.2018

Vihreät vaatii hallitusta tekemään ensi vuoden budjetista ilmastovetoisen. Onko vihreiden oma ehdotus riittävä ilmastonmuutoksen kannalta? Kysyimme asiantuntijalta.

19.10.2018

Vihreät vaatii hiilinielun kasvattamista hakkuita rajoittamalla, soita suojelemalla ja maataloutta järkeistämällä. Metsäteollisuuden uudistaminen vaatii asenteiden muutosta, mutta on eduksi taloudelle ja ilmastolle.

18.10.2018

Hallitus on antanut eduskunnalle lakiesityksen, joka kieltää kivihiilen käytön energiantuotannossa toukokuusta 2029 lähtien. Hallitus haluaa myös kasvattaa biopolttoaineiden osuutta liikenteessä ja lämmityksessä.

16.10.2018

”Hallituksen tämänpäiväinen käsienpesuyritys ylittää kaikki aiemmin nähdyt piruetit ja kuperkeikat. Nyt kaivataan toimia, jotka aidosti helpottavat työttömien asemaa”, vihreiden Heli Järvinen sanoo.

16.10.2018

”Tämä ainutlaatuinen saksalaisten viranomaisten selvitys osoittaa, että me emme tiedä, ovatko arkipäiväiset tuotteet vahingollisia – joko niitä valmistaville tai käyttäville ihmisille”, sanoo ympäristöjärjestö EEB:n kemikaalivastaava.

13.10.2018

Touko Aallon sijaisena jatkaa Maria Ohisalo.

13.10.2018

Vartia kertoo Facebook-päivityksessään keskittyvänsä ilmastonmuutoksen torjuntaan, muttei vielä kerro tarkemmin miten.

11.10.2018

”Lukijoiden on voitava luottaa siihen, että jos ilmastonmuutosta ei jutussa mainita, ei sillä ole olennaista yhteyttä aiheeseen.”

11.10.2018

Sipilä ei halua perääntyä hakkuumääristä. Sen sijaan hän haluaa, että Suomeen istutetaan uutta metsää. ”Ei tule metsää, tulee puupeltoa”, kritisoi Pertti Salolainen.

11.10.2018

Muovisaasteen vastainen taistelu etenee useilla rintamilla. Sekä alueiden komitea että parlamentin ympäristövaliokunta haluavat kiristää komission ehdotusta kertakäyttömuovien kiellosta.

10.10.2018

Mies on yhä politiikan malli, johon naista verrataan. Eduskunnan valiokunnissa myös kuullaan enemmän miehiä kuin naisia. Ruohonjuuritason ääntä ei kuulla juuri koskaan, sanoo eduskunnasta kirjan kirjoittanut Anna Kontula.

9.10.2018

”Hollannin pitäisi keskittyä vähentämään päästöjään eikä vastustamaan oikeuden ratkaisua, joka on herättänyt paljon toivoa ja inspiraatiota maailmalla.”

8.10.2018

Vihreät muistuttaa, etteivät Suomessa jo sovitut ilmastotoimet riitä lämpenemisen pitämiseen alle 1,5 asteessa.

8.10.2018

Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan Suomi haluaa olla ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun suurvalta. Jos suurvalta ei pysty tämän parempaan, on toivo vähissä

8.10.2018

Satu Hassi esittää metsänomistajille ja maanviljelijöille palkkiota metsien tai peltojen hiilinielun kasvattamisesta.

8.10.2018

”Lämpenemisen rajoittaminen puoleentoista asteeseen on mahdollista kemian ja fysiikan lakien puitteissa, mutta sen tekeminen vaatii ennennäkemättömiä muutoksia”, yhtä raportin työryhmistä johtanut Jim Skea sanoo.

5.10.2018

Ilmastonmuutoksen vakavimpien seurauksien välttäminen on vielä mahdollista, mutta toimiin on ryhdyttävä viivyttelemättä. Kansainvälisen ilmastopaneeli IPCC:n tuore, varhain maanantaiaamuna Suomen aikaa julkaistava raportti toistaa usein kuullun väitteen ennennäkemättömällä painoarvolla.

5.10.2018

”Jos toimittajat kokevat, että ilmastonmuutos on iso tulevaisuuden kysymys, sen pitää olla jatkuvasti esillä vaalitenteissä”, sanoo vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen.

3.10.2018

Vihreiden kansanedustaja Jani Toivola ei asetu ehdolle ensi kevään eduskuntavaaleissa. Toivola on ollut syyskuun puolivälistä taksilaskuihin ja asumis- ja kouluvierailukorvauksiin liittyvän kohun keskellä.

3.10.2018

Perustuslain muutos on edellytys sille, että uudet tiedustelulait voitaisiin hyväksyä hallituksen toivomassa muodossa.

2.10.2018

”Samat oikeudet, velvollisuudet ja mahdollisuudet pitäisi olla kaikilla sukupuolilla”, Krista Mikkonen sanoo.

2.10.2018

”Miksi hallitus haluaa mitättömän hyödyn takia lietsoa riitaa?” kysyy vihreiden puheenjohtajan sijainen Maria Ohisalo.

2.10.2018

Neste Oilin Kaisa Hietala sanoo, että uusiutuvat polttoaineet ovat nopein keino vähentää liikenteen päästöjä. Lehtori Vesa Linja-aho ei kaipaa uusia tukia sähköautoille, sillä tekniikan kehittyminen ajaa muutosta eteenpäin.

28.9.2018

Hallituksen ja ministeriön toiminta CETA-selvityksessä on tutkijoiden mielestä arveluttavaa. Suomi uskoo naiivisti vapaakauppasopimukseen, ja se on tutkijan mielestä paha virhe.

28.9.2018

”Populismilla ei ole sisältöä. Vihreiden pitäisi määritellä, mitä vihreä populismi on.”

28.9.2018

Toivola on ollut viimeisen viikon ajan taksilaskuihin ja asumis- ja kouluvierailukorvauksiin liittyvän kohun keskellä.

27.9.2018

”Saamelaisten asema on myös kamppailua näkyvyydestä ja Suomen maineesta. Silti päätöksenteossa on farssin piirteitä.”

26.9.2018

Aborttioikeus on maailmalla ja myös Euroopan sisällä ennennäkemättömän hyökkäyksen kohteena.

24.9.2018

Vihreän Langan asiantuntijoiden mielestä demokratia ei ole kriisissä, mutta sitä uhkaavat vihapuhe, vaihtoehdottomuus ja liian helppojen ratkaisujen tarjoaminen monimutkaisiin ongelmiin.

24.9.2018

Euroopan laajuinen kansalaisaloite pyrkii kieltämään tuotantoeläinten kasvattamisen häkeissä. Häkkejä käytetään End the Cage -kampanjan mukaan paitsi kananmunien myös muun muassa muiden lintujen, sikojen ja kanien tuotannossa.

22.9.2018

Vihreiden varapuheenjohtaja Veli Liikanen haluaa vihreistä yhden kolmesta suuresta puolueesta. Mallia patriarkaatin murtamiseen hän löytää nuorista poliitikoista.

21.9.2018

”Ennen kaikkea haluan saada meidän teemat tavoittamaan yhä useamman suomalaisen. Se tuleeko ilmastovaalit, riippuu vihreistä.”

21.9.2018

Hallituspuolueiden edustajat pysyivät keskustan ja kokoomuksen määräämässä ryhmäkurissa. Siniset uhkasivat jopa kaataa hallituksen, jos yksikin hallituspuolueiden kansanedustaja äänestää Soinia vastaan.

21.9.2018

”Ei, kun minä sanoin, että mennään töihin, että saadaan kivihiilen käyttö tässä kaupungissa ja monessa muussakin paikassa loppumaan”, keskustan Hannu Hoskonen vastasi.

20.9.2018

Vihreän Langan haastattelemien asiantuntijoiden mielestä vaikuttaa voi esimerkiksi kansalaisjärjestöissä, blogikirjoituksella tai kansalaistottelemattomuudella.

20.9.2018

”Hallituspuolueidenkin kansanedustajat voivat äänestää naisten oikeuksien puolesta ilman, että he ovat kaatamassa omaa hallitustaan, jos he haluavat tehdä sen arvovalinnan.”

19.9.2018

Politiikan asiantuntijamme seuraavat tänä syksynä esimerkiksi Antti Rinnettä, Touko Aaltoa ja Maria Ohisaloa.

19.9.2018

Millä poliittisella päätöksellä ei ole suurta vaikutusta, mutta siitä puhutaan paljon? Näin asiantuntijamme arvioivat.

19.9.2018

Kevääseen verrattuna yhdistelmägallupin suurin muutos on se, että SDP on noussut kokoomuksen ohi suurimmaksi puolueeksi.

19.9.2018

Tiukka talouspolitiikka on aiheuttanut oikeistopopulismin nousun. Näin väittävät tuoreet amerikkalaiskirja ja ruotsalaistutkimus. Komissaari Jyrki Katainen uskoo oikeistopopulismin olevan monimutkaisempi ilmiö.

18.9.2018

Oppositio yrittää repiä rikki hallituksen rivejä pelaamalla hallituspuolueiden liberaaleja ja konservatiivisia kansanedustajia toisiaan vastaan. Hallituspuolueiden edustajien on pakko valita puolensa.

18.9.2018

Suomen pääministeri Juha Sipilä sai tiistaina yllättävää globaalia julkisuutta, kun supertähti Rihanna näpäytti Sipilää ja Suomea tviitissään.

18.9.2018

Vihreiden puoluehallitus jakoi puoluejohdon tehtävät Touko Aallon sairaslomana ajaksi. Virallisen sijaisuuden saa Maria Ohisalo, mutta tehtäviä jaetaan myös muille.

18.9.2018

Euroopassa tehdään tulevan vuoden aikana Suomenkin kannalta painavia päätöksiä. Asiantuntijamme nostavat esiin Brexitin, Pariisin sopimuksen ja turvapaikkapolitiikan.

14.9.2018

Ilmastonmuutoksen vastainen työ etenee kaupunkien, osavaltioiden ja yritysten voimin, vaikka Yhdysvaltain presidentti Donald Trump hangoittelee ilmastotoimia vastaan ja kansainväliset ilmastoneuvottelut etenevät takkuisesti.

14.9.2018

”Jos esimerkiksi työttömyysturvaa leikataan, se on varmasti merkittävä päätös työttömälle. Työttömäksi voi joutua kuka tahansa.”

14.9.2018

Eduskunnan hallintojohtajan mukaan kansanedustaja ei saa sijaista pitkällekään sairauslomalle. Vihreiden eduskuntaryhmä jakaa sairauslomalla olevien edustajien tehtävät keskenään.

14.9.2018

”On mahdollista, tai jopa todennäköistä, että aiemminkin joku puolueen puheenjohtaja on ollut vastaavan tilanteen edessä, mutta aiheesta ei ole keskusteltu samalla tavalla.”

13.9.2018

”Olen uupunut ja nyt ymmärtänyt, että jaksamiseni rajat ovat tulleet vastaan”, Aalto kirjoittaa Facebook-sivuillaan.

13.9.2018

Maistelimme, millä lehmälähtöisen aamiasjogurtin voisi korvata. Soijavalmisteet maistuivat toimitukselle kaurasta tehtyjä paremmin.

13.9.2018

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiä valvoo turvapaikanhakijoiden palautuksia: ”Sitä emme tiedä, mitä näille ihmisille lopulta tapahtuu.”

12.9.2018

Kysyimme viideltä asiantuntijalta, mitkä teemat nousevat kevään eduskuntavaalien kysymyksiksi. Näin he vastasivat.

12.9.2018

Euroopan parlamentti tuomitsi keskiviikkona Unkarin hallinnon toimet maan demokratian heikentämiseksi. Unkariin kohdistuvien toimien aloittaminen vaatii vielä jäsenmaiden tuen.

12.9.2018

EU keskittyy nyt yhteishenkeen. Ilmastolle ei ollut tilaa komission puheenjohtaja Junckerin unionin tila -puheessa.

12.9.2018

Eurooppalaiset poliitikot ovat saamassa tarpeeksi Unkarin epädemokraattisesta hallinnosta. Heidi Hautala arvioi, että Unkari tuskin saisi EU-jäsenyyttä, jos nyt hakisi sitä.

11.9.2018

Kirkon päättäjät ovat vanhoillisempia kuin kirkon jäsenet. Syksyn seurakuntavaalit ovat mahdollisuus kääntää tilanne, sanoo vihreiden Katri Kuusikallio.

11.9.2018

”Vahva tahdonlujuus sai aikaan, että hän eli huomattavasti pidempään kuin oli ennustettu. Hän piti itsensä määrätietoisesti kunnossa.”

11.9.2018

Könkkölä valittiin eduskuntaan 1983 vihreiden listalta. Hän ajoi koko aikuisikänsä vammaisten oikeuksia ja toimi muun muassa Kynnyksen puheenjohtajana.

10.9.2018

Pariisin sopimuksen toimeenpanosta pitäisi päästä sopuun tänä syksynä. Sunnuntaina Bangkokissa päättyneet neuvottelut osoittivat, että sopu on kaukana.

10.9.2018

Ympäristöpuolue kärsi tappion Ruotsin vaaleissa. Puolue satsasi kaiken ilmastoon, joka ei noussut vaalin tärkeimpien kysymysten joukkoon.

9.9.2018

Rahan tekeminen koulun ympärillä kasvaa Suomessakin, sanoo tutkija. Opetushallituksen pääjohtaja ei ilmiötä tunnista.

6.9.2018

Vihreä Lanka tenttasi SDP:n puheenjohtajalta Antti Rinteeltä vastauksia Suomen pakolaiskiintiöön, ilmastopolitiikkaan ja koulutusleikkauksiin.

6.9.2018

Vihreiden puheenjohtaja tivasi ympäristöministeriltä, aikooko hallitus perua päätöksensä metsien hakkuiden lisäämisestä?

5.9.2018

Maatalous jakaa vihreitä. Arvomaailmat eroavat esimerkiksi siinä, pitääkö maataloutta ylipäätään tukea vai pitäisikö sen toimia täysin markkinaehtoisesti.

5.9.2018

Suomen metsiin sitoutuu vuonna 2030 huomattavasti nykyistä vähemmän hiiltä. Seurauksena Suomen kokonaispäästöt ovat kasvamassa 30 megatonnista 44 megatonniin.

31.8.2018

”Ne, joilla olisi valta vaikuttaa, antavat ymmärtää, että yksilön pitää itse hoitaa asia esimerkiksi jättämällä lennot väliin.”

31.8.2018

Euroopan komissio alkaa valmistelemaan kesäajasta luopumista. Sen teettämässä selvityksessä peräti 84 prosenttia vastaajista kannatti kesäajasta luopumista.

30.8.2018

”Näiden sitoumusten potentiaali torjua ilmastonmuutosta on selvä, joten on tärkeää, että niiden toteutumisesta pidetään huolta”, ympäristötieteen apulaisprofessori sanoo.

29.8.2018

Hallitus antoi rahaa Itämerelle ja kiristi energiaverotusta, mutta jatkoi fossiilisten polttoaineiden tukemista ja laskee auto- ja ajoneuvoveroja. Koulutuksen lisärahoitusta vihreät pitää täysin riittämättömänä.

28.8.2018

Perustuloa kokeillaan muuallakin kuin Suomessa, mutta kunnollinen kuva vaikutuksista saadaan vasta, kun se otetaan laajamittaisesti käyttöön. Asiantuntijoiden mukaan perustuloon siirtyminen on realistista tehdä asteittain.

27.8.2018

Kehitysjärjestöjen rahoituksen osuus jää ensi vuonna alle puoleen aiemmasta. Sen sijaan yrityksien ja kansainvälisten toimijoiden rahoitus on kasvanut viime vuosina.

27.8.2018

Kun Ilmastovanhemmat kysyi puolueiden ilmastotoimista, eivät suurimmat puolueet edes vastanneet.

24.8.2018

Tietokirjailija Rurger Bregmanin mukaan yhteiskunnalla ei ole varaa siihen, että ihmisiä elää köyhyydessä.

23.8.2018

Vihreitä äänestäisi tässä kuussa julkaistujen gallupien perusteella 13,6 prosenttia äänioikeutetuista.

22.8.2018

”Meidän pitää syödä enemmän kasvisruokaa ja miettiä kulutustottumuksiamme. Lentotottumuksia pitää muuttaa.”

22.8.2018

Nimienkeruun lopun ja eduskunnalle toimittamisen välin voi venyttää jopa vuoteen. Ne aloitteet, jotka ovat jo eduskuntaan ehtineet, ovat vaarassa jäädä muiden asioiden jalkoihin.

20.8.2018

Tuore tutkimus osoittaa, että ilmastodenialismi, konservatiivisuus ja muuukalaisvastaisuus kulkevat käsi kädessä.

19.8.2018

Vihreä Lanka kysyi puoluevaltuuskunnan jäseniltä, miten vihreillä menee ja miten eduskuntavaaleissa saadaan vaalivoitto.

16.8.2018

Panuroteelisyöpää sairastava Kasvi aikoo palata eduskuntatyöhön loppuvuodesta.

15.8.2018

EU:n ilmastopolitiikka ei suojele unionin kansalaisia ilmastonmuutoksen vaikutuksilta, väittää perheiden ja järjestöjen koalitio, joka vei EU:n oikeuteen.

14.8.2018

Yllättäen kaikki puolueet joutuvat puhumaan ilmastonmuutoksesta Ruotsin vaalikampanjoissa. Toisille ilmastopolitiikka tarkoittaa dieselveron alennusta, toisille dieselkieltoa.

13.8.2018

Puolueet tunnustavat ilmastonmuutoksen torjunnan tärkeyden, mutta tehokkaat toimet ja niiden kiireellisyys eivät vielä nouse esiin.

10.8.2018

Jos näkisimme ilmastonmuutoksen sodan veroisena uhkana turvallisuudelle, sen torjumiseen löytyisi rahaa, pohtii Sosten pääekonomisti Jussi Ahokas.

10.8.2018

Vihreät vaativat pääministeri Juha Sipilää ja valtiovarainministeri Petteri Orpoa tuomitsemaan samassa hallituksessa istuvan ulkoministeri Timo Soinin kirjoitukset naisten aborttioikeudesta.

9.8.2018

”Verot ovat keskeinen ja kustannustehokas instrumentti päästöjen ohjaamiseen”, sanoo ilmastopaneelin ekonomisti Marita Laukkanen.

7.8.2018

Tulevaisuustutkija Aleksi Neuvonen haluaa ilmastonmuutoksen torjuntaan samanlaista kriisitietoisuutta kuin talouspolitiikkaan. Tähtitieteilijä Esko Valtaoja sanoo, että luulon ja ideologian korvaaminen tiedolla on ensimmäinen askel maailman pelastamiseen.

27.6.2018

Hallituksen kiinnostus perustulokokeiluun on haihtunut. Ajan henki on keppi ja aktiivimalli.

21.6.2018

Suomen on kiristettävä pitkän aikavälin ilmastotavoitettaan, sanoo kansallinen ilmastopaneeli. Ympäristöministeri Tiilikaisen mukaan selvitys antaa eväitä tuleville hallituksille.

17.6.2018

Vihreiden poliittisen ohjelman vaikein aihe olivat maataloustuet. Siinä löytyi kompromissi, mutta ikäraja- ja sterilisaatiokysymyksissä konservatiivit voittivat.

16.6.2018

Vihreiden puheenjohta Touko Aalto linjasi vihreiden ehtoja hallitusyhteistyölle.

16.6.2018

Heidi Hautala haluaa yritysvastuun painopisteeksi Suomen EU-puheenjohtajuuskaudelle.

16.6.2018

Puoluekokouksessa hyväksytään poliittinen ohjelma. Henkilövalintoja ei tänä vuonna tehdä.

15.6.2018

Tutkijat ovat varovaisia, eivätkä halua syyttää ilmastonmuutosta yksittäisistä sääilmiöistä. Mutta on selvää, että ilmaston muuttuessa myös kuivat hellejaksot lisääntyvät.

15.6.2018

”Ohjelmatyö on itsessään järjestölle tärkeää. Se sitouttaa ihmisiä mukaan toimintaan ja antaa kokemuksen, että puolueen tavoitteisiin ja poliittiseen linjaan voi vaikuttaa.”

15.6.2018

Kysyimme vihreiltä vaikuttajilta, minkä asian Suomessa on oltava nykyhetkeen verrattuna ehdottomasti toisin, kun valmistaudutaan vuoden 2035 eduskuntavaaleihin.

14.6.2018

Misogyniaa vastustetaan vahvasti, mutta meillä on vääristynyt käsitys siitä, mitä se on. Näin kirjoittaa feministifilosofi Kate Manne.

13.6.2018

”Sari Aallon esille nostamat asiat ja sitaatit ovat järisyttävän ajankohtaisia.”

13.6.2018

Vihreiden kansanedustaja Ozan Yanar on seurannut huolestuneena, miten Turkin yhteiskunnallinen kehitys on alkanut heijastua myös jalkapalloon.

13.6.2018

Touko Aalto on johtanut vihreitä vuoden. Sinä aikana on tullut kuraa niskaan ja sisu kasvanut. Puheenjohtaja vaatii puolueetonta selvitystä Suomen turvapaikkapolitiikasta.

Sivut


Viite