Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

25.9.2019

Merenpinta nousee ja jäätiköt sulavat aiempia arvioita nopeammin, kertoo kansainvälisen ilmastopaneelin erikoisraportti. Vaikutukset ihmisiin ja ympäristöön ovat vakavia.

15.5.2015

Antarktiksen niemimaan jäätiköiden sulaminen ja valuminen mereen on kiihtymässä. Alue on yksi planeetan nopeimmin lämpenevistä, sillä sen keskilämpötila on noussu 2,5 astetta 50 vuodessa.

1.4.2014

Geophysical Research Letters -julkaisussa esiteltävän tutkimuksen mukaan sulamiskausi pitenee molemmista päistä, mutta erityisesti syksyn puolelta, eli jäätyminen alkaa yhä myöhemmin ja myöhemmin.

15.4.2013

Tutkijoiden mukaan lämpenemisessä saavutettiin 1900-luvun puolivälin kohdalla käännekohta, jonka jälkeen Antarktiksen lumipeitteen kesäinen sulaminen on kiihtynyt nopeammin kuin lämpötila on noussut.

12.3.2013

Grönlannin sulamisvedessä on runsaasti rautaa, ilmenee tuoreesta tutkimuksesta. Woods Hole Oceanographic Instituten tutkijat arvioivat, että mereen päätyvän raudan määrä lisääntyy ilmaston lämmetessä.

14.9.2012

Ennätyksellisen pieneksi sulanut Arktinen jää saattaa tuoda Suomeen tavanomaista rajumpia talvisäitä. ”Tämä on kuin uusi energialähde ilmakehässä”, sanoo Rutgers-yliopiston tutkija Jennifer Francis.

22.8.2012

Tiistaina tehdyn tilannepäivityksen mukaan pohjoisen napa-alueen jääpeite on kutistunut noin 4,5 miljoonaan neliökilometriin, kun se vuonna 2007 oli samaan aikaan vielä yli 5 miljoonaa neliökilometriä.

16.9.2011

Yhdysvaltalainen National Snow and Ice Data Center ilmoitti tällä viikolla, että Pohjoisen jäämeren jääpeite on jälleen poikkeuksellisen pieni. Greenpeacen mukaan kyseessä on hätämerkki maailman johtajille.

12.7.2010

Tänä vuonna merijään ennustetaan sulavan arktisilla alueilla alimpiin lukemiin sitten satelliittimittausten aloittamisen. Sulaminen uhkaa hävittää tärkeän luonnonmekanismin, joka pumppaa hiilidioksidia ilmasta mereen.

20.1.2009

”Olemme tulleet seuraamaan Wilkinsin jäähyllyn viimeisiä hetkiä. Se saattaa irrotta hetkenä minä hyvänsä”, jäätikkötutkija David Vaughan sanoo.

Sivut

Vihreä Lanka 3/2019

Lue

Vihreä Lanka

3/19

Sisällysluettelo
Anna palautetta

Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri