Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

17.10.2019

Opetusministeri Li Anderssonin mukaan hallitus ei voi paikata kaikkia koulutusleikkauksia.

25.6.2018

Kaikki puolueet sanovat ajavansa tasa-arvoa, siksi vihreiden on välttämätön olla feministejä, sanoo vihreiden naisjärjestöä johtava Emma Kari.

19.10.2017

Vantaalla sisäilmaongelmien ratkaisu ja subjektiivisen päivähoidon rajoitusten purku ovat vihreiden ohjelmassa.

15.12.2016

Vihreiden perhepaketti laittaisi lapset nykyistä nuorempina päivähoitoon, mutta kehittäisi päivähoidon laatua. Isille korvamerkitty aika hoitovastuuta tuplaantuisi.

30.11.2016

Talousdessa tulisi kiinnittää huomiota myös hoidon alijäämään aivan kuten kiinnitetään huomiota budjettialijäämään. Muun muassa tällaisen ohjeen antaa feministinen talouspolitiikka.

9.9.2016

”Ilman päiväkotia 5-vuotias poikani tuskin tuntisi oikeaa ja vasenta. Ainakaan hän ei osaisi jonottaa.”

29.1.2015

Myös peruskoulun määrärahat ovat vaarassa, kun hallitus ei pääse sopuun lasten päivähoidosta.

7.3.2014

<p>Esityksen mukaan yli 3-vuotiaiden ryhmissä saisi olla korkeintaan 21 ja alle 3-vuotiaiden ryhmissä 12 lasta. Nykyään laissa on määritelty vain lasten ja kasvattajien suhdeluku.</p>

19.3.2013

<p>"Onko sittenkin niin, ettei lapsia jätetä päiväkotiin lomailun vaan työn vuoksi? Tekevätkö suomalaiset liikaa työtä?"</p>

20.9.2010

<p>Espoolaisen päiväkodin lokerossa odotti viime maanantaina Kuntaliiton kysely. ”Kyselymme on osa Kuntaliiton selvitystä, jonka tarkoituksena on vaikuttaa päivähoitomaksujen kehitykseen”, paperissa kerrottiin.</p>

Vihreä Lanka 4/2019

Lue

Vihreä Lanka

4/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta


Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri