Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Halpahallin kertakäyttögrilli

15.5.2009 14.53

Elina Heino

Pariskunta istuu Helsingin Kaisaniemenlahden rantakivillä grillaamassa ja nostamassa viinilasejaan auringonlaskulle. Kivempaa ei ole!

Unohtumaton hetki, jonka jäljiltä yleiselle kävelytielle unohtuu jotain: hylätty kertakäyttögrilli. Niitä kasvaa runsaasti kaupunkien puistoissa ja rannoilla kesäaikaan.

Muutaman euron hintainen kertakäyttögrilli ansaitsee Vihreän Langan ankkamerkin, vaikka sen alumiinikehikko on periaatteessa kierrätettävissä.

Alumiinin voi sulattaa tehokkaasti useaan kertaan, ja uusiokäyttö vaatii hyvin vähän energiaa. Kertakäyttögrilleistä kuitenkin ani harva päätyy kierrätykseen, ja harva edes roskiin, koska grillaajat eivät malta odottaa niiden jäähtymistä, vaan kuuma grilli jää oman onnensa nojaan.

Kertakäyttögrillit ovat aiheuttaneet viime vuosina lukuisia tulipaloja, esimerkiksi viime viikolla paloi Jyväskylän Lounaispuiston esiintymislavan lattia. Ilta-Sanomien testissä sammuneelta vaikuttanut ja jopa vesisangossa uitettu grilli sytytti roskiksen alle viidessä minuutissa.

Berliini harkitsee tänä kesänä roskamaksun määräämistä puistoissa grillaaville. Luontoon jätettynä alumiini ei helposti hajoa, mutta happamissa oloissa se saattaa liueta ja aiheuttaa ongelmia eläimille ja kasveille.

Kertakäyttögrillien vaihtoehdoksi on tarjottu puistoihin ajastimella toimivia julkisia grillejä ja grillihiiliautomaatteja. Miltä kuulostaa?

ankkamerkki 




Viite