Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Huomenna hän tulee

Iiro Törmä

Iiro Törmä

21.9.2009 13.07

Elina Grundström

Amerikkalainen taloustieteilijä Paul Krugman on nyt kuuminta hottia maailmalla, eikä ihme.

Krugman on jo kymmenen vuotta puhunut ja kirjoittanut laman taloustieteestä. Hän on varoittanut, että 1990-luvun talouskriisit olivat vasta esimakua ja että 1930-luvun suuri lama voi toistua.

Kun finanssikriisi alkoi kaataa rahoituslaitoksia syyskuussa 2008, Paul Krugmanista tuli yksi maailman kysytyimpiä puhujia. Joulukuussa 2008 hänelle ojennettiin taloustieteiden Nobel-palkinto.

Krugmanista on nopeasti tullut myös yksi maailman suosituimmista kolumnisteista. Hän bloggaa New York Timesin verkkosivuilla parhaimmillaan useita kertoja päivässä, ja hänen blogimerkinnöistään on finanssikriisin mainingeissa tullut niin arvovaltaisia, että se on jo hiukan huvittavaa.

Yksi elokuun siteeratuimpia talousuutisia oli, että Paul Krugman uskoo maailman välttäneen 1930-luvun laman. Eli tavallaan hän sanoi vuosi sitten, että Jeesus tulee takaisin, mutta eipä näemmä tullutkaan.

Krugman on taloustieteen supertähti kaikkialla, mutta Suomessa hän on herättänyt tavallistakin suurempaa kiinnostusta.

Helsingin Sanomat julkaisi kesäkuun alussa tuoreeltaan suomeksi Krugmanin tänä vuonna päivitetyn Lama-kirjan. Kustannuspäätös tuntui painavalta, koska HS-kirjat on aiemmin julkaissut lähinnä kokoelmia Ruokatorstai-jutuista.

Tuntui kuin Hesari olisi päättänyt kannattaa Paul Krugmania kaikella arvovallallaan, samaan tapaan kuin lehti on tukenut Suomen EU- ja Nato-jäsenyyttä.

Heti kesäkuussa Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitra kutsui Krugmanin käynnistämään Suomen elinvoiman lähteet -ohjelmaa.

Entisen Nokia-pomon Sari Baldaufin johtama ohjelma etsii uusia menestysreseptejä syvään lamaan joutuneelle Suomelle. Suomeksi sanottuna: uutta Nokiaa.

Krugman saatiin puhujaksi ohjelman ensimmäiseen ”vaikuttajafoorumiin”, joka pidetään maanantaina 21. syyskuuta, enteellisesti Tekniikan museon tiloissa.

Krugmanin palkkion suuruus olisi kiinnostavaa tietää; se voittaa todennäköisesti Jari Sarasvuonkin taksat. Mutta suuria ovat Krugmaniin kohdistuvat toiveetkin.

Pääministeri Matti Vanhanen kirjoittaa blogissaan jo 11. elokuuta odottavansa, että saa keskustella Krugmanin kanssa.

Vanhasen tulkinnan mukaan Krugman on samoilla linjoilla kuin pääministeri itse, koska hän ehdottaa lamalääkkeeksi julkisia investointeja ja talouden sääntelyn lisäämistä.

”En tunne tarkemmin, mitä hän investoinneilla ja sääntelyllä tarkoittaa, mutta perusvire tuntuu olevan sama kuin tammikuisessa kasvualoitteessani”, Vanhanen kirjoittaa ja viittaa puoli vuotta vanhaan linjapuheeseensa.
Ensi viikolla asioihin on onneksi tulossa selvyys.

”Tapaan Krugmanin syyskuussa ja silloin on mahdollisuus keskustella enemmän siitä, millä eväillä korkean elintason ikääntyvä yhteiskunta voi saavuttaa parempaa kasvua”, pääministeri bloggaa.

Onko Krugman todella sellainen messias, jona häntä Suomessa pidetään?

Vaikka hän on arvostetun Princetonin yliopiston professori, on hyvä muistaa, että hän sai nobelinsa suhteellisen edun teoriasta, eikä niistä yleistajuisista lamapohdinnoista, joiden vuoksi poliitikot ovat hänestä kiinnostuneita.
Talousjournalistina ja kolumnistina Paul Krugman on kieltämättä loistava.

Hänen Lama-kirjansa uudistettu versio, englanniksi The Return of Depression Economics and the Crisis of 2008 selvittää finanssikriisin syyt helppolukuisesti ja vetävästi.

Krugman on hyvä maalaamaan laajoja kehityskaaria. Lama-kirja kuvaa, miten pankkivalvonnan ulottumattomissa olevat sijoitusfirmat aiheuttivat talouskriisin.

Vielä suomentamaton The Conscience of a Liberal vuodelta 2007 kertoo, kuinka uskonnollinen oikeisto ja George W. Bush pilasivat Amerikan.

Vihreän liiton poliittinen sihteeri Jouni Vauhkonen kehui kirjan Vihreässä Langassa 18. kesäkuuta ja luonnehti samalla Krugmania Amerikan Osmo Soininvaaraksi, mieheksi jolla on häikäisevä taito saada tilastot puhumaan politiikkaa.

Monet vihreät ovat lumoutuneet Krugmanista. Häntä yritettiin kovasti saada puhumaan Euroopan vihreiden talousseminaariin maaliskuussa 2009, mutta vierailu peruuntui viime hetkellä.

Suomen pelastajaksi Krugmanista ei silti taida olla.

Ensinnäkin, hänellä on todennäköisesti Suomessa enemmän opittavaa kuin annettavaa. Krugman on erikoistunut ratkaisemaan Yhdysvaltain ongelmia ottamalla esimerkkiä pohjoismaista, eikä toisin päin.

Toiseksi, hänen erikoisalaansa on jälkiviisaus eikä tulevaisuus. Kun Liberaalin omatunto arvostelee Bushin hallintoa, sitä on hauska lukea, mutta se on politiikanteon kannalta suunnilleen yhtä hedelmällistä kuin Neuvostoliiton kritisoiminen.

Lisäksi Krugmanin toimenpidesuositukset ovat kovin epämääräisiä. Jos Matti Vanhanen ihmettelee, millaista sääntelyä ja millaisia julkisia investointeja Krugman tarkalleen ottaen ehdottaa, sitä ihmettelen minäkin.

Vihreiden on hyvä tietää, ettei Krugman viittaa Lama-kirjassaan viherelvytykseen kertaakaan. Hän päinvastoin korostaa oppi-isänsä Keynesin tapaan, että valtion hätäaputyöt voivat olla mitä tahansa kuopan kaivuuta, kunhan ne työllistävät.

Sokerina pohjalla kerrottakoon, että silloin kun Krugman on jotain konkreettista ehdottanut, hän on usein ollut pahasti väärässä. Esimerkiksi vuonna 1997 Krugman kirjoitti Fortune-lehdessä, että jos talouskriisiin suistuneet Aasian maat eivät palaa vanhanaikaiseen valuuttasääntelyyn, siitä seuraa 1930-luvun lama ja kolmas maailmansota.

Kuulostaako tutulta?

”Vain yksi kriisiin joutuneista Aasian maista suostui valuuttakontrolliin, sekin vain osittaiseen, ja kaikki maat selvisivät talouskriisistä kahdessa vuodessa”, Krugmanin kanssa kilpaileva superälykkö Fareed Zakaria kirjoittaa vahingoniloisesti Newsweekissä 22. kesäkuuta.

Paul Krugman on ymmärretty Suomessa väärin.

Hän on läpikotaisin amerikkalaisen kulttuurin tuote, poliittinen intellektuelli, joka on halunnut olla piikki niin Bushin kuin Obamankin lihassa. Hän on systemaattisesti kieltäytynyt taloudellisen neuvonantajan rooleista Washingtonissa, ja ilmoittanut olevansa mieluiten ”ikuinen kapinallinen” ja ”vastuuton älykkö”.

Siis eräänlainen Amerikan Timo Harakka, jolla ei ole muuta menetettävää kuin lukijansa.

Timo Harakka on muuten Krugmaninsa lukenut, ja hänen kesäkuussa ilmestynyt talouskriisiä käsittelevä pamflettinsa Luoton loppu on lähes yhtä raflaava kuin Krugman. Mutta kun professori JP Roos ehdotti Harakkaa sen vuoksi Hufvudstadsbladetissa Suomen pankin johtoon, eihän sitä kukaan vakavasti ottanut.

Paul Krugman on nautintoaine, jota on käytettävä varoen. Pitäkää siis hauskaa siellä Tekniikan museossa, mutta jos alatte johtaa Suomea Krugmanin neuvojen mukaan, voitte aivan yhtä hyvin tehdä Timo Harakasta Suomen pankin pääjohtajan.



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.

Vihreä Lanka 3/2019

Lue

Vihreä Lanka

3/19


Sisällysluettelo
Anna palautetta



Twitter

Graafisia maailmanselityksiä -teksti
Hiilen monta hintaa (Lasse Leipola / Iiro Törmä)

Kuva: Pekka Sauri