Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hyvän omantunnon oluet

Mikael Ahlfors

Mikael Ahlfors

22.5.2009 11.47

Lasse Leipola

Eettiset ja ekologiset oluet ovat hivuttautuneet kauppoihin.

Luomua, reilua ja hiilineutraalia. Ruokakaupan oluthyllystä löytyy eettisiä vaihtoehtoja moneen lähtöön – mutta mikä niistä on paras?

Oluen ympäristövaikutukset tunnetaan melko hyvin, ja kohtuullisesti nautittuna se ei ole suuri ympäristöongelma. Oluen ekologinen selkäreppu on samaa luokkaa kuin ruisleivän.

Panimoteollisuus on Valtion teknillisen tutkimuslaitoksen sekä Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen kanssa arvioinut, että kotimaisesta olutlitrasta aiheutuu noin 540 gramman kasvihuonekaasupäästöt.

Maailmalla on saatu samansuuntaisia tuloksia. Normaalin olutpullon päästöt vastaavat noin yhtä autolla ajettua kilometriä.

Olutta kuljetetaan suurissa erissä. Siksi kaupassa kannattaa valita ilmastoystävällisesti tuotettuja oluita, vaikka ne tuotaisiin kaukaa. Vaihtoehtoisesti voi suosia lähi- ja luomuoluita. Nämä kaksi tuotantotapaa eivät kohtaa, sillä Suomessa ei ole juuri saatavilla luomumallasta.

Hollolan Hirvessä pieniä luomuoluteriä pannut Mikko Salmi arvelee, että tähän voi tulla muutos. Luomuolut kiinnostaa nyt ravintoloita.

Näin viherrät tavallisen oluen

  • Kierrätä. Palauta pullot sekä tölkit kauppaan ja pahvikääreet pahvinkeräykseen.

  • Suosi isompia pakkausia, niin säästät pakkauksiin käytettäviä raaka-aineita. Pahviin pakatun tölkkikasan sijaan kannattaa ostaa muutama isompi pullo.

  • Osta lämmintä olutta. Kauppojen kylmälaitteet kuluttavat paljon energiaa. Miksi ostaa viilennettyä olutta, jos se kuitenkin menee jääkaappiin ennen nauttimista?

  • Juo baarissa hanaolutta. Tynnyristä tuleva hanaolut säästää pakkauksessa käytettäviä raaka-aineita. Lisäksi oluen kuljettaminen tynnyreissä on sekä ekologisesti että logistisesti järkevää.


Lisää aiheesta:



Viite