Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ilmastolaki kuoli senaatissa

7.9.2012 14.27

Lasse Leipola

Obaman ensimmäisen kauden tärkein ympäristöaloite oli ilmastolaki. Se olisi tuonut Yhdysvaltoihin Euroopan mallin mukaisen päästökaupan ja asettanut sitovat tavoitteet sekä lyhyen että pitkän aikavälin päästövähennyksille.

Obaman tuella se hyväksyttiin maan edustajainhuoneessa kesällä 2009. Obama ei kuitenkaan lähtenyt täydellä voimalla tukemaan lain läpivientiä senaatissa.

Vuoden jatkuneen väännön jälkeen senaatin demokraattien ryhmäjohtaja Harry Reid ilmoitti heinäkuussa 2010, ettei tarvittavia ääniä saada esityksen taakse ja siitä luovutaan.

Osavaltiotasolla ilmastonmuutoksen vastainen taistelu on edennyt paremmin. Yhdeksän koillisen osavaltion – muun muassa väkiluvultaan Suomea suurempien New Yorkin, Massachusettsin ja Marylandin – sähköntuotantoa koskeva päästökauppa on leikannut päästöjä ja tuonut jopa satoja miljoonia dollareita osavaltioille. Kalifornia aloitti vuoden alussa ensimmäisenä osavaltiona oman päästökauppansa.


Lisää aiheesta:



Viite