Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

...ja näin meillä Suomessa

21.5.2010 9.24

Jenni Leukumaavaara

Vihreät on asettanut vuoden 2011 eduskuntavaaleissa tavoitteekseen yli kymmenen prosentin kannatuksen ja 20 kansanedustajapaikkaa.

Vihreiden poliittisen ohjelman läpi kulkee ajatus vihreästä laatuyhteiskunnasta, jossa korostuu tavaroiden kestävyys ja mielenterveyden vaaliminen. Ohjelmaluonnoksessa korostuvat omatoimisuus, yksilöllisyys ja käsillä tekemisen arvostaminen.

”Ihmiset viihtyvät elämässään, jos saavat rakentaa sen itse”, ohjelmassa sanotaan.

Pesäeroa demareihin haetaan ekotehokkaalla taloudella, joka perustuu palveluihin, tietoon ja osaamiseen – ei tehtaanpiippuihin ja ydinvoimaan.

Vihreä verouudistus on tärkeässä roolissa. Vihreät haluaa painottaa verotusta kulutus- ja ympäristöverojen suuntaan ja korottaa kiinteistöveroa. Arvonlisäveron korotus jätetään auki, ja pienituloisten verotusta puolue haluaa keventää.

Luonnonsuojelu pyritään nostamaan takaisin ilmastopolitiikan rinnalle. Esimerkiksi ohjelmaesityksen sivulla kolme mainittu Metso-metsänsuojeluohjelma on kuitenkin ristiriitainen esimerkkivalinta: monien luonnonsuojelijoiden mielestä se on metsäyritysten lobbauksen tulosta, sillä ohjelman vapaaehtoisuudella taataan metsäteollisuudelle riittävät raaka-aineet.

Ohjelmaesityksessä otetaan kantaa julkisten palveluiden ulkoistamista vastaan: ”Palvelut kannattaa ostaa ulkopuolelta silloin, kun se on perusteltua, mutta ensisijaisesti on keksittävä keinot tuottaa julkisia palveluita tehokkaasti ja tarvittaessa uusin tavoin.”

Suomen sisäiset lentoreitit halutaan tehdä tarpeettomiksi uusiutuvalla energialla toimivalla, entistä nopeammalla raideliikenteellä.

Tuki maksuttomalle koulutukselle ilmaistaan selväsanaisesti: kaikilla on oikeus ilmaiseen koulutukseen peruskoulusta tohtoritutkintoon.

Tekijänoikeuskysymykset jakavat mielipiteitä vihreiden jäsenistössä ja eduskuntaryhmässä. Ohjelmaluonnoksessa linjataan, että teokset tarvitsevat suojaa myös jatkossa, sillä tekijänoikeudet tukevat luovan työn edellytyksiä.

Internet-yhteyttä ehdotetaan uudeksi suomalaisten perusoikeudeksi.

Maahanmuuttopolitiikan linjauksissa voi nähdä terveisiä sdp:n suuntaan: ”Maan tavat ovat monet ja moninaisuus on voimavara”, ohjelmassa todetaan. Samalla korostetaan, että jokaisella maahan asettuvalla on oikeus – ja velvollisuus – oppia suomen tai ruotsin kieli.


Lisää aiheesta:



Viite