Käsityötä idiooteille

Erno Enkelberg

Tenkkapoo. Toimittaja Anu-Elina Lehti käytti ompelukonetta viimeksi lukioikäisenä, mutta onneksi netistä löytyy ohjeita alalangan pujottamiseen.

6.5.2011 9.48

Anu-Elina Lehti

Nakkisormi toimittaja käytti Surrur-käsityökirjan Minuuttimekon tekemiseen kuusi tuntia. Lopputulos oli kuitenkin miellyttävä yllätys.

Seitsemän. En tunne itseni lisäksi ketään, jonka peruskoulutodistuksessa käsityön kohdalla koreilisi niin huono numero. Olen aina tuntenut vastenmielisyyttä näpertelyä ja käsillä tekemistä kohtaan – varmasti juuri sen vuoksi, että olen niissä puuhissa todistetusti lahjaton.

Kouluaikoina epäonnistuneet tekeleeni viimeisteli äitini, joka kyllästyi katsomaan itkua tuhertavaa tytärtään. Aikuisena olen oppinut hyväksymään nakkisormisuuteni. Minusta on jopa hauska katsella Strömsön tapaisia puuhasteluohjelmia televisiosta.

Viime vuosina kirjamarkkinoille on tullut kutkuttavan näköisiä, kaltaisilleni kädettömille suunnattuja ompelu- ja askarteluteoksia, joista huhtikuussa julkaistua Mari Savion ja Kati Rapian Surrur – Tee oma Marimekkosi -teosta en enää kyennyt ohittamaan.

Savion ja Rapian kirjassa kaikki näyttää helpolta ja hauskalta. Suunnittelen suurellisesti tekeväni kirjan monimutkaisimman tyynyrahin. Sitten muistan, kuinka tuskallista oli villasukkien neulominen koulussa. Päädyn Minuuttimekkoon, joka on etu- ja takakappaleesta ommeltu simppeli viritelmä. Kirjan innoittamana kävelen lähimpään Marimekko-myymälään. Katselen järkyttyneenä värikkäiden kankaiden metrihintoja ja päätän käyttää kallista marikangasta vain mekon mahdollisiin hihoihin. Muu saa olla tavallista mustaa puuvillakangasta.

Helsingin keskustan ainoassa suuressa kangaskaupassa Eurokankaassa odottaa seuraava takaisku. Musta puuvillakangas on loppu, ja lisää tulee vasta kolmen viikon kuluttua, joten ostan mekon raaka-aineeksi sittenkin marikangasta. Kankaat ja käsityötarvikkeet ovat niin kalliita, että helpommalla ja halvemmalla pääsisi ostamalla mekon kaupasta.

Lomalla tartun Surrur-kirjan kaavoihin. Levitän pöydälle leivinpaperia, joka on kaavoihin nähden aivan liian kapeaa. Teippaan maalarinteipillä kaksi leivinpaperia yhteen ja tunnen itseni ammattilaiseksi. Pian edessäni on kaksi hameenpuolikkaan kaavaa. Ajaudun nopeasti kriisiin huomatessani, että kaavoihin on merkitty rintojen kohdalle V:n muotoiset sisäänotot. Ohjeissa ei niistä puhuta mitään.

Kirjassa neuvotaan vain ylimalkaisesti “ompelemaan sivu- ja takasaumat yhteen”. Tuijotan lattialla makaavaa kangasta ja leikkaamiani kaavoja. Päättelen, että kankaan on oltava kaksinkerroin, jotta kaavoista tulisi kaksi järkevän kokoista mekonpuolikasta. Surrur-kirja ei kerro mitään kankaanleikkauksesta.

Ärsyynnyn. Googletan internetistä aloittelijoille tarkoitettuja ohjeita. Löydän yksityiskohtaiset ohjeet mekon etukappaleen muotolaskoksista ja alan vihdoin tajuta, mistä on kyse. Miksei tällaisia ole Surrur-kirjassa? Onko kirja tarkoitettu vain edistyneille? Myös nimi Minuuttimekko on harhaanjohtava. Olen käyttänyt mekon tekemiseen jo tunteja.

Lopulta tarraan viimeiseen oljenkorteen. Soitan äidilleni. Edistystä ei siis ole tapahtunut sitten ala-asteen. Äiti valaa minun uskoa, mutta on järkyttynyt, että aion tehdä mekon Marimekko-kankaasta.

“Et sitten löytänyt mitään halvempaa kangasta harjoitteluun?” hän kysyy epäuskoisena.

Päätän ottaa ompeluun saman metodin kuin juttujen kirjoittamiseen: työt eivät valmistu kuin tekemällä, inspiraatiota on turha odotella. Leikkaan kankaasta ronskisti kaksi palaa ja kiinnitän niiden reunat toisiinsa nuppineuloin.

Otan esille ompelukoneen, jota käytin edellisen kerran lukioikäisenä. Ylälangan osaan vielä pujottaa, mutta alalangan kanssa tulee ongelmia. Onneksi internet osaa neuvoa minua myös siinä. Surautan mekon saumat nopeasti yhteen ja puen tekeleen päälleni. Peilissä kohtaan yllättävän näyn. Tästä mekostahan tulee aika hyvä.

Surrur-kirjan ohjeessa pään- ja kädentiet huolitellaan vinonauhalla, mutta koska en ole vinonauhaa koskaan käyttänyt, päädyn käsityötunneilla oppimaani ratkaisuun – päärmeeseen. Pääntien päärmeeseen tulee pieni ryppy. Ihan sama. Lopputulos on paljon hienompi kuin osasin kuvitella.

Alan pohtia, pitäisikö minun samantien ommella toinen Minuuttimekko pussihihoilla.

Kirja: Mari Savio & Kati Rapia: Surrur – Tee oma Marimekkosi. WSOY 2011.