Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Ministerin kiirastuli

Natalia Baer

Suvi Lindén.
voi voi. Suvi Lindén puolusti Ylen rahoitusta verovaroilla pitämässään tiedotustilaisuudessa.Natalia Baer

voi voi. Suvi Lindén puolusti Ylen rahoitusta verovaroilla pitämässään tiedotustilaisuudessa.

1.4.2010 11.57

Anu-Elina Lehti

Kokoomuksen väsymättömälle puoluemuurahaiselle annettiin vuonna 2007 toinen mahdollisuus. Suvi Lindén sai viestintäministerin salkun, mutta ei lunastanut odotuksia.

Iltapäivällä 11. maaliskuuta tyrmistys leviää eduskunnan käytävillä. Toimittajat soittavat kännyköillään kotitoimituksiin ja kansanedustajat saavat kommunikaattoreihinsa uutissähkeitä pitkään jatkuneen näytelmän viimeisimmästä käänteestä.

Viestintäministeri Suvi Lindén on juuri lopettanut valtioneuvoston linnassa pitämänsä tiedotustilaisuuden, jossa hän ilmoittaa lykkäävänsä kiistellyn Yleisradiolain seuraavan hallituksen päätettäväksi. Vielä aamulla, eduskuntaryhmien johtajien tapaamisessa, Lindén piti matalaa profiilia, eikä mikään viitannut äkilliseen ja dramaattiseen takinkääntöön pitkään valmistellussa asiassa.

Vain kolme päivää aikaisemmin viestintäministeri oli puhunut Kaleva-lehden haastattelussa painokkaasti Yle-maksun puolesta ja esittänyt asuntokohtaiseksi Yle-maksuksi 190–195 euroa.

”Tämä on kohtuullinen maksutaso ja turvaa Yleisradion nykyiset toiminnot”, Lindén sanoi haastattelussa.

Mitä ihmettä näiden kolmen päivän aikana oikein tapahtui?

Yleisradiolain uudistusta on viestintäministeriössä rakennettu kuin Iisakin kirkkoa. Samaan aikaan yhtiön tv-lupamaksuista saamat tulot ovat pienentyneet.

Vuosia jatkunut epäselvyys Yleisradion rahoituksesta ja hallinnosta on vaikeuttanut Ylen tulevaisuuden suunnittelua.

Yleisradion rahoitusta pohtineen Mika Lintilän (kesk) johtama työryhmä luovutti raporttinsa Lindénille vuosi sitten huhtikuussa. Työryhmä esitti nykyisen tv-maksun tilalle veronkaltaista julkisen palvelun mediamaksua, jota perittäisiin kaikilta asuntokunnilta riippumatta siitä, onko taloudessa televisio.

Yksimielisen parlamentaarisen työryhmän Yle-lakihanke ei ollut täydellinen, mutta sen läpivieminen olisi antanut mediayhtiölle mahdollisuuden suunnitella toimintaansa pitkäjänteisesti useamman vuoden päähän.

Se olisi ollut äärimmäisen tärkeää Yleisradiolle organisaationa, yhtiön riippumattomalle journalismille ja suomalaisille itsenäisille tuotantoyhtiöille, joilta Yle tilaa ison osan esittämästään materiaalista.

Lindén perusteli ratkaisuaan sillä, ettei sosiaali- ja terveysministeriön työryhmä keksinyt keinoa, miten kaikille samansuuruinen mediamaksu kompensoitaisiin vähävaraisille.

Toimittajapiireissä sitkeästi liikkuvien huhujen mukaan iso vaikutus ministerin päätökseen oli myös kaupallisen median pitkään jatkunut raivokas lobbaus, jota kokoomuksen oli lopulta kuunneltava.

Kohuissa aikaisemminkin ryvettyneen Lindénin arvostelu alkoi poikkeuksellisen rajuna heti, kun Lintilän paperi oli rypistetty kierrätysastiaan.

Päätöksestä hämmästynyt Ylen toimitusjohtaja Mikael Jungner (sd) syytti Lindéniä huonosta omistajapolitiikasta ja vastuun pakoilusta. Ylen A-studiossa Jungner innostui käyttämään jopa veteraanivertauksia.

”Jos tällä ryhdikkyydellä olisi hoidettu Suomen asioita 70 vuotta sitten, niin kaikki puhuttaisiin venäjää”, Jungner totesi.

Lindénin ryöpytys jatkui ankarana myös kansanedustajien keskuudessa. Sdp:n varapuheenjohtaja Pia Viitanen yltyi 13. maaliskuuta vaatimaan Lindénin eroa.

”Jos ei osaa päättää, olisi ymmärrettävä edes erota”, Viitanen totesi.

Myös vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki piti Lindénin toimia vastuuttomina.

Farssiksi muuttunut show huipentui viime viikon tiistaina, kun eduskuntaryhmien johtajat eivät pystyneet ratkaisemaan Yle-kiistaa, vaikka olivat päättäneet käsitellä asiaa Lindénin takinkäännöstä huolimatta.

Hurmaava, edustava ja hyvä verkostoituja. Nimettöminä esiintyvät kokoomuksen poliitikot kuvailevat Suvi Lindéniä adjektiiveilla, jotka eivät tule mieleen, kun katsoo hänen esiintymistään televisiossa.

Tv-uutisten haastattelussa vaaleaan silkkipaitaan pukeutunut Lindén räpyttelee hermostuneesti silmiään. Hän vastaa toimittajan kysymyksiin pingotetulla äänellä ja näyttää tilanteessa lähinnä pelästyneeltä peuralta.

Imagostaan äärimmäisen tarkka Lindén olisi tarvinnut kipeästi esiintymiskouluttajan apua: avoin epävarmuuden näyttäminen on ennestäänkin heikoissa kantimissa olevalle ministerin arvovallalle vaarallisempaa kuin suusta karanneet satunnaiset sammakot.

Naiskollegan mukaan Lindén on poliitikkona hyvin arka ja varoo ottamasta kantaa asioihin.

”Hän haluaa epätoivoisesti uusia valtakirjansa, eikä siksi halua polemisoida vaikeita asioita.”

Juuri pakonomaisen varovaisuuden vuoksi hän ei nauti kaikkien arvostusta edes omassa puo- lueessaan. Miespuolinen puoluetoveri pitää Lindénin pahimpana ongelmana poliittisen vakauden puutetta. Se saa ministerin vaikuttamaan kovan luokan populistilta.

”Hän kuuntelee tarkkaan ympäriltä tulevia viestejä, mikä on hyvä. Mutta se, että hän vaihtaa usein mielipidettään niiden mukaan, ei ole hyvä. Jos ollaan yhdessä jostain asiasta päätetty, kantoja ei vain voi muuttaa kesken kaiken.”

Mutta mistä viestintäministerin kompastelu johtuu? Muodollisesti Lindénillä on tehtävään sopiva koulutustausta ja kohtuullisen paljon poliittista kokemusta.

Helsingissä vuonna 1962 syntynyt Lindén on koulutukseltaan filosofian maisteri. Hän valmistui Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta 1990-luvun puolivälissä ja kirjoitti gradunsa kansanedustajien tavasta käyttää uutta teknologiaa.

Lindén valittiin kokoomuksen kansanedustajaksi Oulun vaalipiiristä vuonna 1995. Sitä ennen hän työskenteli viisi vuotta atk-ohjelmoijana Oulun kaupungin atk-keskuksessa.

Opinnoistaan ja varhaisesta työurastaan huolimatta Lindén ei pidä itseään teknoihmisenä. Viime keväänä hän kertoi Helsingin Sanomien haastattelussa, ettei opiskeluaikoinaan tullut lainkaan tutustuneeksi pc-tietokoneisiin.

Lindén on ollut vuodesta 2002 asti naimisissa oululaisen Forum24-kaupunkilehden myyntijohtajan Timo Mehtälän kanssa. Kaupunkilehden verkkosivuilta löytyy runsaasti Lindénin kirjoittamia kolumneja.

Kotisivuillaan Lindén kertoo osallistuvansa aktiivisesti Rotary-klubin toimintaan ja harrastavansa hiihtoa, golfausta ja bodypumpia. Ministeri mainitsee myös harrastavansa teatterissa, konserteissa ja taidenäyttelyissä käymistä sekä kaunokirjallisuuden lukemista. Pariskunnalla on Kiinasta vuonna 2007 adoptoitu Leonoora-tytär.

Lindénin ensimmäinen kansanedustajakausi sujuu rauhallisesti, ja vuonna 1999 hän nousee Paavo Lipposen toisen hallituksen kulttuuriministeriksi. Valintaan vaikuttaa Lindénin sukupuoli, vahva asema puolueessa ja se, että kokoomuksen on valittava kattavan edustuksen vuoksi Pohjois-Suomesta ”pakkoministeri”.

Muut pohjoisen ministeriehdokkaat, Tuulikki Ukkola ja Lyly Rajala, ovat persooniltaan aivan liian värikkäitä tehtävään.

Nuoren ja vaalean kokoomusministerin nimi nousee ensimmäisen kerran ikävässä yhteydessä otsikoihin vuonna 1999. Selviää, että oululainen osuuskauppa Arina on jakanut vaalirahoja ja tukenut entistä hallintoneuvoston jäsentään 27 000 markalla. Julkisen painostuksen jälkeen Lindén myöntää rahojen olemassaolon.

Jääviysongelmat jatkuvat vuonna 2002, kun Ilta-Sanomien toimittaja Sanna Ukkola, kansanedustaja Tuulikki Ukkolan tytär, uutisoi, että kulttuuriministeri puoltaa 170 000 euron valtionavustusta oululaiselle Sankivaaran golfkentälle, jossa ministeri itse on perheineen osakkaana.

Lindén puolustautuu sanomalla, ettei tiennyt, että golfosake katsotaan sijoitukseksi. Ilman osaketta pelaaja ei saa golfkentällä pelivuoroa.

Lindén ilmoittaa yllättäen eroavansa ministerin tehtävästä eduskunnan kyselytunnilla 30. toukokuuta 2002. Oikeuskansleri Paavo Nikula antaa hänelle huomautuksen virheellisestä menettelystä, mutta toteaa, ettei Lindén ollut saanut tukipäätöksestä itselleen taloudellista hyötyä.

Kohu golfosakkeista ja ero ministerin pallilta eivät haittaa paluuta politiikan parrasvaloihin. Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa Lindén saa Oulun vaalipiiristä 4 131 ääntä.

Kokoomuksessa muistellaan hyvällä sitä, että Lindén uhrautui eroamaan golf-kohun yhteydessä, ja hänet palkitaan viestintäministerin salkulla.

Nimettömänä pysyttelevän vihreän vaikuttajan mielestä golf-sotku murensi Lindénin itsetuntoa pysyvästi, ja edellisen kauden sekoilut näkyvät nyt uskon puutteena.

”Hän ei yksinkertaisesti ole tarpeeksi itsevarma olemaan ministeri.”

Hermostuneisuudesta kielivät myös vapisevalla äänellä annetut lausunnot ja valokuvissa pureskelluilta näyttävät kynsinauhat.

Medialle vaalea, päätöksestä toiseen horjuva naisministeri on helppo irvailun ja arvostelun kohde. Kokoomukselle Lindén taas tuntuu olevan medialle syötettävä pelinappula, joka voidaan uhrata politiikan alttarilla uudestaan ja uudestaan, jos tilanne käy puolueen kannalta tukalaksi.

Lindéniä kohtaan esitetty kritiikki on ollut niin henkilökeskeistä, että lokasateessa seisovaa poliitikkoa käy jo sääliksi. Olisiko julkinen keskustelu ollut erilaista, jos viestintäministeri olisi ollut mies?

”Uimahyppyä harrastaneelta ministeriltä se oli näyttävä mahalasku kolmella kierteellä. Respektiä!” kirjoittaa politiikan toimittaja ja toimituspäällikkö Pekka Ervasti Suomen Kuvalehdessä.

Toisaalta Lindén ei ole toisellakaan ministerinkaudellaan onnistunut hoitamaan julkisuuskuvaansa fiksusti. Sovinistisia vivahteita tai ei, Lindéniä kohtaan esitetylle arvostelulle on myös hyviä perusteita.

Entisen liikenne- ja viestintäministerin, sdp:n kansanedustajan Susanna Huovisen mielestä liikenne- ja viestintäministerin salkun jakaminen kahtia oli virhe.

Hänen mukaansa ministerillä oli aikaisemmin paljon tehtävää, mutta tämän vaalikauden alussa liikenneministeriöstä siirtyi pois suuri määrä omistusohjaukseen liittyviä työtehtäviä.

”Lindénillä on nyt 30 alaista, eikä lainkaan budjettiasioita”, Huovinen summaa.

Myös nimettömänä pysyvä kokoomuspoliitikko pitää viestintäministerin tehtäviä suorastaan ”helppoina.” Silti hänen mukaansa hässäkkää on ollut aivan liikaa ja Yle-maksu on hoidettu luokattoman huonosti.

”Laajakaistayhteyksien luomisessa Lindén sen sijaan on onnistunut.”

Susanna Huovisen mielestä Lindén on viestintäasioissa ollut varsin vaisu. Etenkin Yle-lain uudistamisessa rohkeus tuntui loppuvan kesken.

”On outoa, että ministerillä oli tässä asiassa monta mielipidettä: ensin hän kannatti vahvasti yksimielistä mietintöä, mutta nyt ääni kellossa muuttui yllättäen. Yle on eduskunnan radio, ja siksi toivon nyt eduskunnalta sitä ryhdikkyyttä, joka olisi pitänyt löytyä ministeriltä.”

Tietoyhteiskunta-asioita seuraava toimittaja Tero Lehto kertoo haastatelleensa Lindéniä Tietokonelehteen useita kertoja. Lehdon mukaan viestintäministeriä on helppo lähestyä, sillä hän on välitön ja rauhallinen sekä kuuntelee mielellään muiden näkemyksiä.

Kun keskustelu käsittelee toimialan teknisiä ja vaikeita seikkoja, Lindén muuttuu epävarmaksi.

”Usein hän innostuu ja alkaa höpistä omiaan, asioita, joista ei ole saanut opastusta virkamiehiltä.”

Lehdon mukaan Lindénistä on tehty Yle-maksun syntipukki, joka ristiinnaulitaan eduskuntapuolueiden erimielisyyksien vuoksi. Kokoomus halusi Ylelle hallinnonuudistuksen, jota sdp vastusti voimakkaasti. Keskusta taas kantoi huolta mediamaksun vaikutuksesta pienituloisiin.

Lehto arvioi Lindénin hoitaneen viestintäministerin työtä hyvin kaksijakoisesti – tietyt asiat ministeri on hallinnut hyvin, toisissa hän on ollut kuin Liisa ihmemaassa.

Lehto kehuu Lindénin edistäneen nopean laajakaistan leviämistä ja saaneen Suomen laajakaistahankkeelle paljon myönteistä julkisuutta EU-tasolta asti. Myös operaattoreiden yleispalveluvelvoitteiden uudistamista Lindén on edistänyt.

Suurimpia epäonnistumisia ovat olleet Lex Nokiana tunnettu sähköisen tietosuojalain uudistus ja lapsipornon nettisuodatus-hanke. Jälkimmäinen, nettisensuuriksi ristitty projekti, sai osakseen suurta vastustusta, ja nyt operaattorit ovat kaikessa hiljaisuudessa luopuneet sen käytöstä.

Myös sähköinen asiointi on junnannut pahasti paikoillaan, eikä Lindén ole ottanut kantaa e-laskutukseen.

”On kummallista, että oli välttämätöntä saada Lex Nokia läpi, vaikka yritykset tai muutkaan organisaatiot eivät ole voineet hyödyntää sitä. Monen vuoden vääntö vaikuttaa olleen turha”, Lehto sanoo.

Lindénin runnoma Lex Nokia -laki jätti syvät arvet tietotekniikka-alan asiantuntijoihin. Electronic Frontier Finland eli Effi myönsi tämänvuotisen Isoveli-palkintonsa Suvi Lindénille. Isoveli-palkinnolla halutaan huomioida vuoden pahimmat yksityisyyden loukkaukset niin julkisella kuin yksityiselläkin sektorilla.

Effi arvioi, että Lindénin kuuluisa, Lex Nokian yhteydessä antama lausunto työnantajan oikeudesta vaatia työntekijöitä riisuutumaan alasti ei ollut satunnainen ”neronleimaus”, vaan johdonmukaista jatkoa ministerin työlle ihmisoikeuksien hävittämiseksi.

Mutta päättyykö Suvi Lindénin poliittinen ristiinnaulitseminen tälläkin kertaa syntien anteeksiantamiseen?

Nimettömänä pysyttelevä vihreä vaikuttaja näkee kokoomuksen uhrilampaan ministeriuran tulleen tällä kertaa tiensä päähän.

”Hän istuu kauden loppuun, mutta ministeriksi häntä ei enää valita.”

Tässä kiirastulessa synneistä taitaa puhdistua puolue, ei sen soturi.

Suvi Lindén, 47 v.

  • Syntynyt Helsingissä.
  • Valmistui filosofian maisteriksi Oulun yliopiston tietojenkäsittelytieteen laitokselta ja kirjoitti gradunsa kansanedustajien tavasta käyttää uutta teknologiaa.
  • Valittiin kansanedustajaksi Oulun vaalipiiristä vuonna 1995. Sitä ennen työskenteli atk-ohjelmoijana.
  • Kulttuuriministeri vuosina 1999–2002. Viestintäministeri vuodesta 2007 alkaen.
  • Naimisissa myyntijohtaja Timo Mehtälän kanssa. Pariskunnalla Kiinasta adoptoitu Leonoora-tytär.
  • Harrastaa hiihtoa, golfia, kulttuuria ja bodypumpia.




Lisää aiheesta:


Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.