Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Näin syöt oikein Pollanin tapaan

8.10.2010 11.37

Lasse Leipola

  • Vältä tuotteita, joiden aineksia ei löydy tavallisesta keittokomerosta.
  • Vältä tuotteita, joissa sokeri on kolmen tärkeimmän raaka-aineen joukossa. Raaka-aineet on tuoteselosteessa listattu suuruusjärjestyksessä.
  • Vältä tuotteita, joissa on enemmän kuin viisi ainesosaa.
  • Vältä tuotteita, joilla väitetään olevan myönteisiä terveysvaikutuksia.
  • Syö enimmäkseen kasveja ja mieluiten niiden lehtiä.
  • Kokkaa itse.
  • Älä syö mitään, mitä isoäitisi ei tunnistaisi ruuaksi.
  • Vältä ruokia, joita mainostetaan televisiossa. Ne ovat aina teollisia.
  • Syö vain pilaantuvaa ruokaa.
  • Se ei ole ruokaa, jos sitä kutsutaan samalla nimellä kaikissa maissa, esimerkkinä Big Mac ja Pringles.
  • Älä syö muroja, jotka saavat maidon vaihtamaan väriä.
  • Syö roskaruokaa niin paljon kuin tahdot, kunhan teet sen itse.
  • Maksa enemmän, syö vähemmän. Hyvä ja terveellinen ruoka on yleensä huonoa kalliimpaa.
  • Jätä aina ruokaa lautaselle, näin tulet syöneeksi vain vähän.

Lähde: Michael Pollan: Food Rules – an eater’s manual.


Lisää aiheesta:



Viite