Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tällaisia ovat teatterin uudet trendit

17.12.2010 15.09

Mari Valkonen

seuraavaksi teatteri leviää lavan ulkopuolelle ja muuttuu tiedon lähteeksi, ennakoi teatterikriitikko Maria Säkö.

Teatterit pitävät ensi vuonna näytelmiensä aiheista seminaareja, tekevät dokumenttiteatteria, julkaisevat yhä enemmän omia artikkeleita ja jalkautuvat lähemmäs yleisöä, Säkö arvioi.

”Teatterit myös itse hakevat paikkakunnastaan ja yleisöstään paljon tietoa.”

Esimerkiksi Kotkan kaupunginteatterin kotikirjailija Emilia Pöyhönen on tutustunut paikkakunnan venäläisyyteen haastatteluiden kautta.

Näytelmän aihe alkaa Säkön mukaan näkyä tekemisen tavassa.

”Esimerkiksi Kansallisteatterissa Pohjantähti 2011-esityksessä kaksi ohjaajaa, Saana Lavaste ja Mika Myllyaho, kamppailevat, ja siten ohjaajan valta saattaa tulla läpivalaistuksi uudella tavalla. Valta-asetelmat ja ekologia eivät ole vain esitysten aiheita, vaan ne yritetään tehdä muutenkin koko toiminnassa läpinäkyviksi.”

Ensi vuoden läpimurron tekijäksi Säkö veikkaa näytelmäkirjailija Jussi Moilaa, jonka kirjoittama Paratiisi saa ensi-iltansa helmikuussa Teatteri Takomossa. Myös uudistettu, helsinkiläinen Viirus-teatteri saattaa yllättää.

”Viiruksella on uudet tilat, aivan uusi porukka, tekstityslaite ja kehuttu johtaja, ohjaaja Maria Lundström. Uutena ideana on monikielisyys ja vuoden ensimmäinen ensi-ilta maaliskuussa, Aurora Helsinki, on kaksikielinen”, Säkö sanoo.


Lisää aiheesta:



Viite