Takaisin lihapatojen ääreen

28.5.2010 13.24

Riikka Suominen

Vihreä Lanka kysyi entisiltä kasvissyöjiltä, miksi he palasivat lihansyöjiksi.

Käyn toisinaan kouluissa puhumassa yläastelaisille eläinsuojelusta, ja lähes joka luokassa joku pojista heittää uhoten ”joo joo, mutku liha on niin hyvää”. Tietämättään nämä takarivin roikkuvapaitaiset klopit tiivistävät kasvissyönnin suurimman ongelman.

Liha on tavattoman hyvää.

Kasvihuonekaasut, eläinkuljetukset, kanannahasta tehdyt lihapullat, järsityt saparot, kolesteroliarvot... Kaikki järkisyyt puoltavat kasvisruokaa, mutta lihanhimo ei tottele järkeä vaan tunnetta. Ilmastonmuutos on kurja juttu, mutta moniko on valmis luopumaan pikniknakeista?

Oli aika, jolloin ystäväpiiristäni merkittävä osa oli kasvissyöjiä. Vuosi vuodelta rivit hupenevat. Välillä tuntuu melkein lapselliselta itse jatkaa kasvissyöntiä, aivan kuin muut olisivat jo kasvaneet tämän vaiheen yli.

Todistustaakkakin on yhä kasvissyöjällä. ”Miksi et syö lihaa?” Vedäpä pöydälle hakatut sademetsät ja elävältä keitetyt siat, kun muulla illallisseurueella on suu täynnä lammaspaistia. Yleensä mutisen jotain epä-älyllisen kuuloista eläinrakkaudestani.

En mitenkään nauti ruokavalion kylkiäisenä tulevasta niuhon leimasta.

Kasvissyönnin markkinointia vaikeuttaa sen identiteettiin menevä imago. Jos joku muistaa sinun langenneen kerran Rantarockissa grillimakkaraan, et ole koskaan oikea kasvissyöjä. Harvan muun elämäntavan noudattamisessa rintamalinjat ovat yhtä tiukat.

Esimerkiksi yksityisautoilua voi kyllä vastustaa, vaikka olisi tullut nähdyksi moottoriajoneuvon kyydissä 2000-luvulla. Ehkä tämä mustavalkoisuus ajaa ihmisiä ”droppaamaan”, kuten kasvissyönnin lopettamista kutsutaan.

Kahdeksan droppaajaa kertoo, miksi he luopuivat kasvissyönnistä.

Katja Bargum, 32.

Evoluutiobiologi, kasvissyöjä 1993–2000.

”Aloitin kasvissyönnin yläasteella, koska tuntui turhalta syödä lihaa. Siihen aikaan eläinsuojelusta puhuttiin paljon, ja suurin osa lukiokavereistanikin oli kasvissyöjiä. En ole koskaan ollut minkään elämäntavan lähettiläs ja suhtauduin lihansyöntiin jokaisen omana valintana.

En oikeastaan tajua prosessia kasvissyönnin loppumisen takana, mutta nautinnonhaluun se päättyi. Olin kaivannut lihaa ja sen makua. Yhtenä krapula-aamuna pepperonipizzan houkutus kävi liian suureksi.

Nykyisin syön enemmän kasviksia kuin ennen kasvissyöntikauttani, mutta minua huolestuttaa se, että vaikka kasvissyönti lisääntyy, lounasruokaloiden kasvisvaihtoehdot ovat paljon tylsempiä kuin lihavaihtoehdot.

Toivoisin pystyväni siihen, että liha on herkku, jota syön pari kertaa viikossa. Ja että syön silloin hyvin kasvatettua, puhdasta lihaa, enkä broileria tai jauhelihaa.

Olen yrittänyt vähentää hiilihydraatteja, ja houkuttelee korvata sitä lihan proteiineilla.”

Anna Alanko, 32.

Tutkija, kasvissyöjä 1993–2001

”Aloitin kasvissyönnin lukion alussa, koska lihansyönti oli minusta moraalisesti väärin. Samaan aikaan kuljin talven isäni vanhassa mokkatakissa, josta napit olivat tippuneet, koska oli moraalisesti väärin tuhlata luontoa talvitakin ostamiseen.

Kasvissyönnin aloittamisen jälkeen ajatus lihan syömisestä tuntui mahdottomalta. Olisi ollut yhtä houkutteleva ajatus syödä esimerkiksi kenkää.

Vuosiin en juuri mietinyt asiaa, ja kaikki naispuoliset kaverinikin olivat kasvissyöjiä. 1990-luvun lopulla olin muistaakseni sitä mieltä, että lihansyönti pitäisi kriminalisoida.

Kasvissyönti oli vaikeaa viiden viikon matkalla Itä-Euroopassa. Kasvisvaihtoehto tarkoitti siellä yleensä kaalia, ja usein siitä piti nyppiä pois pekoninpalat. Matkalta palattuani vanhempani grillasivat kanaa, ja siihen kasvissyöntini päättyi lopullisesti.

Nykyään kaveripiiristäni enää kaksi on kasvissyöjiä. Lihansyöntiäni hillitsee, että se on minusta edelleen turhaa enkä osaa tehdä juuri mitään liharuokia. Mutta nakeista ja mahdollisimman raaoista pihveistä tykkään.

Minua ärsyttää, että maailman pelastaminen kasvissyönnillä oli ainakin vuonna 2000 enimmäkseen naisten harteilla.”

Elli, 31.

Tiedottaja, kasvissyöjä 1995–2002.

”Aloitin kasvissyönnin, kun kiinnostuin taidelukiolaisena eettisistä kysymyksistä. Lihan ilmastovaikutuksista ei silloin vielä puhuttu.

Seurustelin vegaanin kanssa, ja oli hankala syödä eri ruokia. En silloinkaan paheksunut lihansyöjiä, ja lihasta luopuminen oli itsellenikin vaikeaa, varsinkin kun lukiossa kasvisruoka oli hirveän pahaa.

Suhde loppui, ja aloin yliopistossa etääntyä taidelukiopiiristä ja sen ideologiasta.

Humalassa minulle tuli aina lihan himo, ja päädyin hampurilaiselle. Vuonna 2002 tapasin lapseni isän, joka syö paljon lihaa. Halusin miellyttää häntä, ja tuntui tyhmältä tehdä kotona kahta eri ruokaa. Ajattelin, että antaa mennä.

Nykyisin flexaan. En kieltäydy täysin lihasta, mutta yritän valita mahdollisimman usein kasvisruuan. Olen ylpeä siitä, ettei lapseni erityisemmin pidä lihasta. Arvostan kasvissyöjien suoraselkäisyyttä, mutta olen tunnustanut heikkouteni, enkä halua olla fanaattinen kieltäytyjä.

En pidä mahdottomana, että vielä joskus palaisin kasvissyöjäksi.”

Jere Siukola, 33.

Orkesteriassistentti, kasvissyöjä 1993–2001.

”Aloitin kavissyönnin lukiossa vanhempien kavereiden esimerkistä. Skeittauspiireissä kuuntelimme punkkia ja hardcore-musiikkia, jossa lihansyöntiin suhtauduttiin erittäin kielteisesti.

Yksi bändi, jonka muistan siltä ajalta, oli Vegan Reich, joka ajoi militanttia veganismia. Myös Straight Edge -ajattelu, jossa kieltäydyttiin lihasta, alkoholista, huumeista ja seksistä, oli silloin kova juttu. Minä valitsin kasvissyönnin.

Kasvissyönnin hiipumiselle ei ole mitään erityistä syytä. Olin silloin rahaton opiskelija, joten ensimmäiseksi taisin ostaa HK:n sinistä. Hyvälle se maistui. Jo vuotta aiemmin olin alkanut syödä kalaa.

Nautin syömisestä ja nykyisin syön usein myös lihaa. En suhtaudu lihaan eläiminä vaan ruokana. Arvostan kyllä sitä, että samasta kaveriporukasta osa on jatkanut kasvissyöntiään tähän päivään.”

Rosa Meriläinen, 31.

Kirjailija, kasvissyöjä 1998–2004.

”Luin Salla Tuomivaaran kirjoittaman Ulos häkeistä, ja se antoi pontimen alkaa kasvissyöjäksi, varsinkin kun olin jo aiemmin sitä mieltä, ettei lihansyönnille ole eettisiä perusteita.

Retkahdin lihaan vuonna 2004. Olin sairaslomalla työuupumuksen vuoksi. En jaksanut välittää tällaisista asioista ja sallin itselleni heikkouden.

Liha maistui ihanalta, enkä saanut siitä pieniäkään vatsavaivoja. Vieläkään en ole päivittäislihansyöjä enkä osaa valmistaa liharuokia.

Rakastan lihan makua, ja jos seuraisin vain makuaistiani, söisin kaikki päivät raakaa tai puoliraakaa punaista lihaa. Koska lihansyönnille ei edelleenkään ole minusta eettisiä perusteita ja mietin myös terveyttäni, vähennän lihansyömistä tai pidän lihalakkoa, jos sen syönti meinaa karata käpälästä.

Ihmisten ruokavalio ei vaikuta siihen, miten suhtaudun heihin, mutta arvostan niitä, jotka pitävät lihasta, mutta pystyvät silti kieltäytymään siitä eettisistä syistä. Jotkuthan eivät pidä lihasta ja kyllähän sitä silloin kasviksilla kitkuttaa. Minunkin on helppo boikotoida Shelliä, kun ei ole autoa.”

Heli, 33.

Biologi, kasvissyöjä 1995–2002.

”Aloitin kasvissyönnin lukioikäisenä, koska liha ei enää maistunut. Suhtauduin silloin ja edelleen muiden ruokavalioon liberaalisti. Muut syökööt, mitä haluavat.

Lopetin kasvissyönnin, kun en nähnyt enää lihasta kieltäytymisessä järkeä.

Asuin työni vuoksi pääasiallisesti napapiirin pohjoispuolella ja tein raskaita kenttätöitä. Poromiesten tarjotessa poronpaistia en voinut sanoa, että helsinkiläistytto vain tutkii poroja, mutta ei syö niiden lihaa.

Kilpisjärven kaupan valikoimista ei ollut aivan helppo valmistaa täysipainoista kasvisruokaa.

Liha maistui heti minusta hyvältä, enkä ymmärtänyt, miksi olin ollut kasvissyöjä vuosikaudet. Oloni on nykyisin paljon energisempi. Syön mieluummin riistaa kuin teollista lihaa.”

Panu, 35.

Valokuvaaja, kausittainen kasvissyöjä.

”Olen aikuisiällä pitänyt useampia kasvissyöntikausia, mutta ne ovat loppuneet lapsiperheen ruokahuollon vuoksi. Meidän kolmea kouluikäistä lastamme ei ole koulutettu kasvissyöntiin, eivätkä he suostu olemaan ilman lihaa.

Lihan makua ei saa muusta. Kasvisruuasta saa hyvää maustamalla, mutta lapset eivät tykkää tulisesta tai maustetusta ruuasta eivätkä sen puoleen voimakkaista kasvismauistakaan, kuten parsasta.

Itse pyrin syömään mahdollisimman usein kasvisruokaa sekä tehotuotantoa välttääkseni että terveydellisistä syistä.”

Tweet