Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Uusi öljy

Noora Jussila

Maisema.
Vesi talteen. Syyriassa makea vesi varastoidaan talojen katolle.Noora Jussila

Vesi talteen. Syyriassa makea vesi varastoidaan talojen katolle.

13.8.2010 13.24

Noora Jussila

Vesi on Lähi-idän uusi öljy. Miksi siitä ei sitten piitata?

Hiekkaa silmänkantamattomiin. Toukokuussa Syyrian maaseudulla on niin kuuma, että kengät liimautuvat jalkoihini.

Tuuli nostattaa siellä täällä pieniä hiekkapyörteitä. Täällä Qarassa, 90 kilometriä pääkaupungista Damaskoksesta pohjoiseen, kärsitään vesipulasta. Näyttää siltä, ettei täällä voi kasvaa mikään.

Silti äkkiä eteen aukenee vihreää. Granaattiomena- ja oliivipuut huojuvat siisteissä riveissä. Musta kasteluletku kiemurtelee puurivistöjen juurella. Qaran viljelijät ratkovat vesiongelmaansa kierrättämällä kotitalouksien jätevesiä kasteluvedeksi.

Alkeellisin menetelmin kierrätetystä jätevedestä ei ole juomavedeksi, mutta se on arvokas lisä alueen kymmenentuhannen hedelmäpuun kasteluun.

Viljelmät tulevat juuri ja juuri toimeen, mutta ilmastonmuutos tekee alueesta nykyistä kuivemman ja kuumemman. Mitä sitten tapahtuu?

Kurkkua kuivaa, ja mietin milloin pääsen täyttämään vesipulloni.

”Kun puhut täällä vedestä, puhut politiikasta”, sanoo syyrialaisen yliopiston kansainvälisten suhteiden professori Marwan Kabalan.

Istumme Suomen Lähi-idän instituutin kokoushuoneessa Damaskoksen vanhassa kaupungissa. Instituutin pihalla appelsiinipuu roikottaa hedelmiään ja suihkulähde solisee. Sisällä kolme suurta lattiatuuletinta tekee töitä pitääkseen huoneen viileänä. Kokoushuoneen pöydällä seisoo vesipullojen rivistö.

Lähi-idässä ympäristöasiat ovat erittäin politisoituneita, varsinkin vesikysymys. Professori Kabalan mukaan arabit ja israelilaiset tappelevat vedestä jopa enemmän kuin öljystä.

”Öljyä ei voi juoda, sitä ilman voi olla”, professori sanoo.

Mutta vesi on elämälle välttämätön.

Vaikka vesipula on Lähi-idässä yhteinen vakava ongelma, maat eivät jaa keskenään tietoa vedestä, eivätkä tee juuri ollenkaan tutkimusyhteistyötä.

Arabimaat eivät suostu minkäänlaisiin tekemisiin Israelin kanssa, vaikka israelilaisilla on käytössään alueen kehittynein vesiteknologia.

Lähi-idän vesivarojen jakaminen on ollut keskeinen kysymys liki kaikissa alueen rauhanneuvotteluissa.

Israelilla ei ole Libanonin ja Syyrian kanssa sopimusta siitä, kuinka vesi jaetaan. Naapureiden mielestä Israel on ottanut yhteiset vesivarat väkisin omaan käyttöönsä.

Israel miehitti vuonna 1978 Etelä-Libanonin, jossa sijaitsevat Litani- ja Hasbani-jokien alajuoksut ja lukuisat lähteet. Etelä-Syyrian Golanin kukkulat ovat olleet jo 43 vuotta Israelin hallussa – nekin vahvasti vesivarantojen vuoksi.

Syyrialaisten vesipula ei kuitenkaan ole yksin israelilaisten syytä. Columbian yliopiston tutkijan Jessica Barnesin mukaan Syyria on itse aiheuttanut vedenpuutteensa. Se on poliitikkojen harjoittaman huonon politiikan tulos.

Syyriaa on arvosteltu siitä, että se käyttää 90 prosenttia makeasta vedestään viljelysten kasteluun täyttääkseen valtaapitävän Baath-puolueen tavoitteen ruokaomavaraisesta maasta. Lisäksi Baath-puolue on mieltynyt runsaasti vettä vaativaan puuvillaan, joka on öljyn jälkeen maan suurin vientituote.

Jos Syyrian poliitikot eivät panostaisi niin paljon aavikkojen muuttamiseen viljelysmaiksi, heillä saattaisi olla enemmän motivaatiota etsiä keinoja, joilla maa varautuu ilmastonmuutoksen vaikutuksiin.

Ilmastonmuutoksen arvellaan nostavan Lähi-idän alueen keskilämpötiloja useita asteita vuosisadan loppuun mennessä. Se tulee kärjistämään alueen ympäristöongelmia, joista pahin on vesipula.

Kuivuus tulee leikkaamaan Syyrian maatalouden tuottavuutta, joten tavoite omavaraisuudesta on entistä vaikeampi saavuttaa.

Syyriassa on ollut poikkeuksellisen kuivaa jo viiden vuoden ajan. Kuivuuden vuoksi 160 kylää on autioitunut seudulla, joka oli aiemmin vireää maatalousaluetta. Samalla 800 000 syyrialaista on menettänyt elinkeinonsa.

Ilmastonmuutoksen luulisi olevan kansalaisten kuuma puheenaihe seudulla, jossa vesipulasta povataan seuraavaa rajat ylittävän konfliktin aihetta.

Mutta se ei ole.

”Syyrialaiset lukevat ilmastonmuutoksesta lehdistä, mutta pitävät sitä kaukaisena asiana, joka ei kosketa heidän elämäänsä”, kertoo syyrialainen ympäristöaktivisti.

Syyrian valtaapitävät eivät ole innostuneita toimittajista, jotka nuuskivat maan ympäristöasioita. Siksi en tässä jutussa mainitse aktivistin nimeä.

Syyria on yksi niistä maista, joiden pohjavedet ovat vaarassa, kun merenpinta nousee ilmastonmuutoksen seurauksena. Silti tavallinen syyrialainen vähät välittää. Häntä on vaikea vakuuttaa ilmastonmuutoksen tuomista uhista.

”Monet syyrialaiset eivät ymmärrä hiilidioksidin ja ilmastonmuutoksen välistä yhteyttä.”

Ympäristöjärjestöt ovat koittaneet parantaa syyrialaisten tietoja ilmastonmuutoksesta, mutta kampanjointi on ollut takkuista.

Rahoitusta on vaikea saada sekä kotimaasta että ulkomailta. Yhdysvallat laskee Syyrian maaksi, joka kuuluu niin sanotulle pahan akselille. Länsimailla ei juuri ole edustustoja Syyriassa, joten kansainväliset rahoittajat ovat kaukana.

Syyrialaiset yritykset rahoittavat mieluummin kulttuuria ja urheilutapahtumia kuin ympäristöjärjestöjä. Eikä järjestöissä toimiminen kiinnosta kansalaisia, koske nämä eivät usko vaikutusmahdollisuuksiinsa.

”Syyriaan perustettiin ympäristöministeriö 20 vuotta sitten, mutta mikään ei ole muuttanut. Miten tavallinen kansalainen siis saisi aikaan muutoksen? Syyrialaisten mielestä on turha tuhlata aikaa sellaiseen, joka ei tuota hedelmää”, kuvailee aktivisti syyrialaisten ajattelua.

Totalitaarisen Baath-puolueen hallitsemasta Syyriasta ei voi huomaamatta siirtyä Lähi-idän vapaamielisimpään ja demokraattisimpaan maahan, Libanoniin.

Syyrian puolella ajomatka rajalle on pelkkää hiekkaa ja presidentti Bashar Al-Assadin ilmeettömiä kasvoja, jotka tuijottavat suurista tienvarsikylteistä ja tuntuvat seuraavan matkalaista kaikkialle.

Libanonissa maisemaa värittävät heti rajalta alkaen vihreät ruohikot, keltaiset kukat, puut, pensaat – ja rohkeat alusvaatemainokset.

Bussi kipuaa ylös mutkaista vuoristoreittiä Libanonissa Farayan alueella, pienet tuulenpuuskat nostavat ihon kananlihalle. Ensimmäistä kertaa matkan aikana on koleaa!

Eikä vesipulasta ole tietoakaan. Alhaalla laaksossa talojen pihoilla on kimmeltäviä uima-altaita.

Muutama vuosi sitten rakennettu Shabrouh-pato on tällä seudulla helpottanut vesipulaa. Ehkä Libanon on ratkaissut vesiongelman?

Libanonin parlamentin kokoushuoneen pöydällä Beirutissa seisoo houkutteleva vesipullojen rivistö. Ikkunoista pilkottaa sininen meri.

Kansanedustaja Mohammad Kabbani nappaa pullon käteensä, kaataa vettä lasiinsa ja huokaa. Vuoristoalueen uima-altaat antavat Libanonista turhan ruusuisen kuvan.

”Maamme ei suoranaisesti kylve vedessä. Ja senkin vähän veden, joka meillä on, me saastutamme”, hän sanoo.

Vaikka meri liplattaa kuuman kaupungin laidalla kutsuvan sinisenä, ei sinne kannata pulahtaa. Beirut dumppaa lähes kaikki jätevetensä suoraan mereen käsittelemättöminä.

Liki 300 miljoonaa kuutiometriä jätevettä valuu vuodessa Libanonin jokiin, järviin ja rannikkoalueille. Kabbani on viimeiset kymmenen vuotta johtanut parlamentin vesi- ja energiakomiteaa ja tietää, miksi Libanonilla on vesiongelma.

”Vesivaroja ei hallinnoida tarpeeksi, ne eivät kiinnosta ketään.”

Amerikkalaiset ovat kustantaneet Libanoniin muutaman vedenpuhdistamon, mutta ongelma on putkistojen puute – kotitalouksien jätevesiä ei saada johdettua vedenpuhdistamoille asti.

Lähes 17 vuotta kestänyt sisällissota runteli Libanonin infrastruktuurin. Beirutin kotitalouksista arviolta viidennes ei vieläkään kuulu vesijohtoverkkoon.

Sodan aikana putkiverkostoa tuhoutui, ja libanonilaiset hankkivat vettä kaivamalla noin 4 500 kaivoa. Laittomat kaivot imevät maan pohjavesivarantoja kuiviin. Myös merenpinnan nousu vaarantaa Libanonin pohjavesiä.

Ilmastonmuutos uhkaa maan turistivalttia, neljää vuodenaikaa. Säätilan vuoksi Libanonin kuuluisat hiihtokeskukset pystyivät tänä vuonna toimimaan vain kuukauden, normaalin neljän kuukauden sijaan.

Surullinen lista jatkuu, kun YK:n alaisen Länsi-Aasian talous- ja sosiaalikomission ESCWAn kestävän kehityksen osaston Tarek Sadek pääsee ääneen. Hän povaa ilmastonmuutoksen aiheuttavan Lähi-idässä myös sosiaalisia muutoksia: pakolaisuutta, palkkojen alenemista, työttömyyttä ja poliittisia konflikteja.

Libanon menettää vuodessa 437 miljoonaa euroa ympäristöongelmiensa vuoksi. Jo nyt ilmastonmuutoksen lasketaan aiheuttavan maan maataloudelle 93 miljoonan euron tappiot vuosittain, arvioi ympäristöministeri Mohammed Rahal.

Nämä menetykset eivät ole saaneet libanonilaisia panostamaan ilmastonmuutoksen hallintaan. Maan ympäristöministeriön vuosibudjetti on vaivaiset kuusi miljoonaa dollaria, ja sillä on vain 50 työntekijää.

Ympäristöministeri on kuitenkin optimistinen. Hän katsoo, että tämän hallituksen kaudella Libanon etenee ympäristöasioissa.

Silti ministeri Rahal on samaa mieltä kuin kansanedustaja Kabbani: libanonilaiset eivät ole kovin kiinnostuneita vesivarojensa hoitamisesta.

Se on outoa, sillä samaan aikaan vesipulaa pidetään Lähi-idän alueen aikapommina.

”Jos tilanne jatkuu tällaisena, uskon kolmannen maailmansodan syttyvän”, Rahal sanoo.





Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.