Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jaakko Löytty sävelsi vihreille vaalibiisin

Jaakko Löytty

Jaakko Löytty
Jaakko Löytty

31.10.2014 14.59

Hanna Eriksson

Suomalaisen gospelmusiikin tähti Jaakko Löytty on säveltänyt vihreille oman vaalibiisin seurakuntavaaleihin. Koska sinä alat vihertää -kappaleen kertosäe kysyy: ”Koska sinä alat vihertää? Pallo käsiimme jää, kaipaa jotain vihreää. Koska sinä alat vihertää?”

Löytty itse ei rajaa kappalettaan pelkästään vaalibiisiksi.

”Laulu kertoo vihreästä maailmankatsomuksesta. Siinä on kiva tunnelma ja aion levyttää kappaleen myös seuraavalle levylleni”, Löytty sanoo.

Löytty on esittänyt kappaleensa Armon vihreiden seurakuntavaalistartissa Kallion kirkossa ja Ylöjärvellä, jossa hän on ehdolla Armon vihreiden listalla.

”Liityin vihreisiin pari vuotta sitten ja ajan ekologisesti kestävää ja reilua seurakuntaa. Olen kirkon väkeä ja haluan vaikuttaa myös siihen, ettei vihreät tuntuisi niin kirkkovastaiselta puolueelta.”

Seurakuntavaalit pidetään 9.11. Vihreitä ehdokkaita on listattu Armon vihreiden sivuilla. Löytyn tekemän laulun nuotit ja sanat löytyvät pdf-tiedostona osoitteesta www.vihrealanka.fi/galleriat/koska_sina_alat_vihertaa.pdf.

seurakuntavaalit 




Viite