Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

EU:n tulevaisuus vaakalaudalla ”Oleellista, että kyetään ratkaisemaan ongelmia”

18.11.2016 10.47

Riikka Suominen

Brexit ja Yhdysvaltain presidentinvaali raastavat EU:n yhtenäisyyttä ja lisää koettelemuksia on luvassa. Loppuvuonna Italiassa on kansanäänestys ja Itävallassa presidentinvaali. Molemmissa voittajiksi voivat päätyä EU:ta vastustavat populistit.

Europarlamentaarikko Liisa Jaakonsaari (sd) sanoo, että jos EU selviää loppuvuoden tulikokeista, se voidaan katsoa hyväksynnäksi EU:n jatkumiselle.

"Oleellista on, että unioni kykenee ratkaisemaan ongelmia, joita jäsenmaat eivät yksin pysty ratkaisemaan", sanoo Jaakonsaari.

Tällaisia asioita ovat muun muassa veronkierto, rahoitusmarkkinoiden yhdistäminen, rajavalvonta, kiertotalous, tekijänoikeuslait ja puolustuspolitiikka. Näissä asioissa jäsenmaat vaativat EU:lta parhaillaan enemmän yhteistyötä.

Ongelma yhteistyölle ja päätöksenteolle on tällä hetkellä populismi. Se luo epävarmuutta talouteen ja vaikeuttaa päätöksentekoa.

"Talouskriisin jälkeisessä Euroopassa kaikki helpot asiat on jo tehty. Jäljellä ovat vaikeat asiat. Ja jos päätöksentekokyky on puutteellista, kaikki kärsivät", komissaari Jyrki Katainen (kok) sanoo.

Kataisen mukaan populismi ja intergraatiovastaisuus on vaarallista erityisesti pienille maille kuten Suomelle.

"Jos maat päättävät hajaantua, niin pieni maa on juuri itsensä kokoinen", Katainen sanoo.

EU:n tulevaisuutta käsiteltiin perjantaina Ulkopoliittisen instituutin ja Euroopan komission järjestämässä tilaisuudessa eduskunnassa. Kaikki puhujat puoluetaustasta riippumatta korostivat, että globalisaation ja vapaakaupan hyödyt ovat jakautuneet epätasaisesti.

"Vapaakauppa on lehmä, jota kannattaa lypsää. Kun maito on sangossa, eduskunta päättää, miten maito jaetaan. Tähän tulonjakoon pitää kiinnittää aiempaa enemmän huomiota", muotoilee esimerkiksi Katainen.

Vihreiden eduskuntaryhmän puheenjohtaja Krista Mikkonen on samoilla linjoilla.

"Meidän pitää huolehtia, että globaalin talouden hyvät asiat jakaantuvat kaikille. Tilanne ei parane, jos luovumme EU:sta. Silloin meillä on vain vähemmän jaettavaa. Meidän pitää osata kertoa EU:n tuomista hyvistä asioista."




Viite