Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Satu Kosenius-Hänninen

Ruokakassi
tarpeeseen. Noin 15 prosenttia pääkaupunkiseudun ja Turun alueen kauppojen hävikistä jaetaan ruoka-apuna.Satu Kosenius-Hänninen

tarpeeseen. Noin 15 prosenttia pääkaupunkiseudun ja Turun alueen kauppojen hävikistä jaetaan ruoka-apuna.

Ruoka-apu vähentää hävikkiä kolme miljoonaa kiloa vuodessa

3.2.2015 11.24

Annakaisa Suni

Pääkaupunkiseudulla ja Turun alueella jaetaan 2–3 miljoonaa kiloa ruoka-apua vuosittain. Määrä vastaa 10–15 prosenttia alueen kauppojen ruokahävikistä, kertoo uusi yhteispohjoismainen selvitys ruoka-avusta. Suomesta selvitykseen osallistuivat Luonnonvarakeskus Luke ja Elintarviketurvallisuusvirasto Evira.

"Potentiaalia lisätä ruoan lahjoittamista on sekä teollisuudessa että kaupan alalla. Myös ylijäävää ravintolaruokaa esimerkiksi  laitoskeittiöistä voisi hyödyntää ruoanjakelussa", sanoo Luken tutkija Kirsi Silvennoinen tiedotteessa.

Ruoka-avun lisäämistä hankaloittavat esimerkiksi ruuan kuljettamisen, pakkaamisen, kylmäautojen ja varastoinnin järjestämisen kustannukset.

Kansallinen lainsäädäntö ja Eviran tekemä ruoka-apuohje ovat helpottaneet ruuan jakamista Suomessa. Ruokaa, jota on valmistettu liikaa tai jonka parasta ennen -päivä lähenee, voidaan lahjoittaa suhteellisen helposti.

Ruoka-avun tarve ja määrä ovat kasvussa Suomessa ja muissa Pohjoismaissa. Suomessa ruokaa lahjoittavat kaupat ja teollisuus ja sitä jakelevat pääasiassa järjestöjen vapaaehtoiset.

"Haastatteluihin osallistuneiden järjestöjen edustajat olivat huolestuneita työntekijöidensä ja vapaaehtoisten jaksamisesta  ruokajonojen kasvaessa", Silvennoinen sanoo.

ruoka-apu 




Viite