Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Olli Rehn ministeririvissä
Ydinvoimaa vai ei? Fennovoiman hanke on nyt elinkeinoministeri Olli Rehnin (kuvassa keskellä) pöydällä.

Ydinvoimaa vai ei? Fennovoiman hanke on nyt elinkeinoministeri Olli Rehnin (kuvassa keskellä) pöydällä.

Elinkeinoministeri Rehn seisoo Fennovoima-kritiikkinsä takana

4.6.2015 14.33

Juha Honkonen

Elinkeinoministeri Olli Rehn (kesk) sanoo Vihreälle Langalle suhtautuvansa edelleen Fennovoiman ydinvoimahankkeeseen kriittisesti.

Rehn paljasti Fennovoima-epäluulonsa viime syyskuussa, kun hän kirjoitti blogissaan, että "Rosatom-sopasta on kehkeytymässä uusi ja vakava energia- ja teollisuuspoliittinen pohjakosketus.”

Hän kertoo nyt ydinlupia esittelevänä ministerinä seisovansa yhä kirjoituksensa takana.

”Olen edelleen sitä mieltä. Fennovoiman Hanhikivi 1 -ydinvoimalaitoshankkeeseen liittyy piirteitä, jotka ovat ongelmallisia Suomen kannalta. Yksi näistä on yhtiön omistajuus. Pidän välttämättömänä, että yhtiön pääasiallinen omistajuus on suomalaisissa käsissä. Tämä on hyvin tärkeää jo huoltovarmuusnäkökohdista hanketta katsottuna”, Rehn sanoo Vihreälle Langalle.

Taloussanomat pohti tiistaina, muuttaako Rehn Fennovoima-kantansa ministerinä. Näin ei näytä siis käyneen.

Rehn otti viime vuonna blogissaan kantaa myös uusiutuvan energian puolesta.

”Uuteen venäläiseen ydinvoimaan tehtävä, taloudellisesti epävarma ja poliittisesti rujo investointi tulee myös syrjäyttämään vuosikausiksi tarpeelliset investoinnit uusiutuvaan, vihreään energiaan”, Rehn kirjoitti.

”Tätä menoa Suomesta uhkaa tulla epäonnistuneiden ydinvoimahankkeiden ulkomuseo, joka samalla putoaa kelkasta vihreän talouden kehittämisen saralla.”

Hän muistutti, että Euroopan parlamentti kehottaa päätöslauselmassaan jäsenvaltioita perumaan Venäjän kanssa suunnitellut energia-alan sopimukset. Syynä ovat Venäjän voimatoimet Ukrainassa.

Rehnin blogiin ei päässyt ainakaan torstaina, mutta Fennovoima-teksti löytyy internetin sivuja tallentavan Wayback Machine -sivun kautta.

Fennovoiman on haettava rakentamislupaa vielä tämän kuun aikana. Lupa jätetään Rehnin johtamalle työ- ja elinkeinoministeriölle.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti yhtiön kotimaisen omistuksen täytyy olla vähintään 60 prosenttia. Vielä on epävarmaa, tuleeko Fortum Fennovoiman osakkaaksi. Senkin pitäisi ratketa kesäkuun aikana.

ydinvoima  Fennovoima  keskusta 




Viite