Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hautala: TTIP on tärkeä vaalikysymys – "Tuleva eduskunta vaikuttaa"

Vaaliteema. Eduskuntavaaleissa äänestetään myös TTIP-sopimuksesta, euroedustaja Heidi Hautala muistuttaa.

Vaaliteema. Eduskuntavaaleissa äänestetään myös TTIP-sopimuksesta, euroedustaja Heidi Hautala muistuttaa.

31.3.2015 17.36

Kati Pietarinen

Vihreä eurokansanedustaja Heidi Hautala muistuttaa, että EU:n ja Yhdysvaltojen välinen vapaakauppasopimus TTIP on tärkeä kysymys eduskuntavaaleissa.

”Tuleva eduskunta vaikuttaa siihen, tuleeko sopimus voimaan Suomessa ja mahdollisesti koko EU:ssa”, Hautala sanoi tänään tiistaina ajatuspaja Vision järjestämässä TTIP-keskustelutilaisuudessa eduskunnan pikkuparlamentissa.

TTIP-sopimus pyritään neuvottelemaan loppuun tämän vuoden aikana, jolloin se tulisi jäsenmaiden hallitusten hyväksyttäväksi seuraavan parin-kolmen vuoden aikana, Hautala arvioi. Vielä ei ole varmaa, tuleeko sopimus eduskunnan suureen saliin päätettäväksi. Se riippuu siitä, käsitelläänkö sopimusta niin sanottuna sekasopimuksena vai ei.

Seuraavan vuoden tai puolentoista sisällä EU-tuomioistuin antaa lausunnon siitä, päättävätkö EU:n ja Singaporen välisen vapaakauppasopimuksen ratifioinnista ainoastaan jäsenmaiden hallitukset vai myös parlamentit. Lausunto ohjannee päätöksentekoa myös TTIP-sopimuksesta. Asiantuntijat arvioivat, että sopimus todennäköisesti vaatii myös parlamenttien hyväksynnän.

Jos yhden jäsenmaan parlamentti päätyy hylkäämään sopimuksen, seurauksena voi olla, ettei sopimus tule voimaan kyseisessä maassa. Tai sitten se, että sopimus kaatuu koko EU:ssa. Hylkäämisen seurausten laajuus riippuu Hautalan mukaan siitä, miten komissio asian aikanaan muotoilee.

Hautala kommentoi myös TTIP-sopimukseen sisältyvää kiisteltyä investointisuojamekanismia. EU:n kauppakomissaari Cecilia Malmström on luvannut muokata siitä paremman version.

”Se vaikuttaa jonkinasteiselta bluffilta, jonka tarkoituksena on hämätä vastustajia”, Hautala arvioi reformiaikomuksia.

”Investointisuoja ei lisäisi investointeja Suomeen, koska täällä ei ole poliittiseen tai oikeusjärjestelmään liittyviä riskejä. TTIP ei tarvitse investointisuojaa, eikä EU tarvitse investointisuojaa.”

Silti investointisuojan kannattajat ajavat sitä Euroopan parlamentissa Hautalan mukaan "kuin käärmettä pyssyyn".

Hautala totesi myös, että investointisuojamekanismi, johon investoija voi valittaa haitallisesta lainsäädännöstä, ja jossa päätöksen tekee kolmihenkinen välimiespaneeli, saattaa olla ristiriidassa EU-oikeuden periaatteen kanssa. Sen mukaan lainsäädäntövaltaa ei saa luovuttaa unionin ulkopuolelle. Euroopan tuomioistuin lausui lainsäädäntövallan luovuttamisesta viime kesänä.

vapaakauppa  TTIP  vapaakauppasopimus 




Viite