Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Sammeli Heikkinen

Hanasaari
Jäähyväiset hiilivoimalle. Hanasaaren voimala suljetaan 2024 mennessä. Salmisaari seuraa perässä, mutta aikataulu on vielä avoin.Sammeli Heikkinen

Jäähyväiset hiilivoimalle. Hanasaaren voimala suljetaan 2024 mennessä. Salmisaari seuraa perässä, mutta aikataulu on vielä avoin.

Helsingin hiilivoimalat kiinni jo 2020-luvulla? Ydinvoimaa tilalle? Valtuusto ottaa tänään kantaa

16.5.2018 9.44

Lasse Leipola

Helsingin kaupunginvaltuusto ottaa tänään keskiviikkona kantaa, pitäisikö kaupungin luopua kivihiilestä suunniteltua aiemmin. Kaupungin energiayhtiö Helen Oy on kaavaillut käyttävänsä Salmisaaren hiilivoimalaa 2030-luvulle asti.

Suomen hallitus päätti tänä keväänä, että kivihiilen energiakäyttö kielletään lailla vuonna 2029.

Valtuutettu Emma Kari (vihr) teki jo tammikuussa aloitteen, että Helsinki lopettaisi kivihiilen käytön vuonna 2020-luvulla. Jo aiemmin on päätetty, että Hanasaaren voimala suljetaan 2024 mennessä, joten käytännössä Karin aloite koskee Salmisaaren voimalaa.

Karin aloitteen mukaan kivihiilestä kokonaan luopuminen vaatii Helsingiltä uudenlaista tapaa ajatella energian tuotantoa ja sen käyttöä.

”Kivihiilestä luopuminen ei onnistu nykyisen energiajärjestelmän hienosäädöllä, vaan todennäköisesti tarvitaan systeemitason muutoksia.”

Kaupunginhallitus esittää Karin aloitteen hylkäämistä. Se viittaa Helenin lausuntoon, jossa varoitetaan, että kivihiilen korvaamisen nopeuttaminen aiheuttaa ylimääräisiä kustannuksia.

”Tällä hetkellä ei ole järkevää päättää, mitä investoidaan 10–20 vuoden kuluttua, vaan odottaa miten ja mitkä teknologiat kehittyvät kaupallisiksi tuotteiksi ja tehdä päätökset vaiheittain”, Helenin lausunnossa todetaan.


Valtuustossa on käsiteltävänä
myös piraattivaltuutettu Petrus Pennasen aloite ydinvoimalla tuotettavaa kaukolämpöä koskevasta selvityksestä. Pennanen esittää, että päästöjen vähentämiseksi Helsingin tulisi selvittää uuden sukupolven sarjatuotettujen pienoisreaktorien käyttöä Inkoossa tai Loviisassa.

Kaupunginhallitus esittää myös Pennasen aloitteen hylkäämistä. Myös tässä asiassa se viittaa päätösehdotuksen perusteluissa Helen lausuntoon, jonka mukaan asiaa ”on selvitetty lukuisissa erilaajuisissa selvityksissä 1970-luvulta lähtien” eikä ”hankkeelle ole löydetty taloudellista kannattavuutta eikä siten toteuttamisedellytyksiä”.

Juttua korjattu 31.5.2018: Emma Karin aloitteessa esitettiin kivihiilestä luopumista 2020-luvulla eikä vuoteen 2025 mennessä.

Helsinki  kivihiili  ilmastonmuutos  päästöt  energia 



Haluatko lukea lisää Lankaa? Tilaa nyt uusi viikoittainen uutiskirje täältä.