Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Leikkipaikka
Tilaa leikkiä. Helsinki haluaa pitää kiinni oikeudesta päivähoitoon.

Tilaa leikkiä. Helsinki haluaa pitää kiinni oikeudesta päivähoitoon.

Helsinki kapinoi päivähoidon puolesta

16.9.2015 9.12

Emmi Skytén

Helsingin varhaiskasvatuslautakunta ja opetuslautakunta vastustavat hallituksen esityksistä varhaiskasvatuslain muuttamiseksi.

Hallituksen esityksessä subjektiivinen oikeus päivähoitoon rajattaisiin osa-aikaiseksi ja yli kolmevuotiaiden lasten ryhmäkokoja kasvatettaisiin. Osa-aikainen päivähoito-oikeus koskisi niitä lapsia, joiden vanhemmat eivät opiskele tai ole töissä kokopäiväisesti.

Helsingin ei ole pakko lähteä toteuttamaan hallituksen esittämiä uudistuksia, sillä kunnat voivat halutessaan tarjota lain vähimmäisvaatimusta parempia palveluita.

Varhaiskasvatuslautakunnan puheenjohtaja Emma Karin (vihr) mukaan subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen voisi johtaa lasten eriarvoistamiseen. Hän on erityisen huolissaan työttömänä olevien vanhempien lapsista.

”Koko ajan tiedetään enemmän siitä, että varhaiskasvatuksella on iso merkitys lasten kehitykselle. Sitten rajoitetaan niiden lasten oikeutta varhaiskasvatukseen, joille se on kaikkein tärkeintä.”




Viite