Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jauhot suuhun: Suomi on ilmastopolitiikan edelläkävijä!

18.1.2018 8.45

Lasse Leipola

Väite: Suomi on ilmastopolitiikan edelläkävijä!

Lyhyt vastaus: Kai sekin on jonkinlaista ilmastopolitiikkaa, että vaatii EU:ssa pienempiä hiilinieluja?

Pitkä vastaus: Suomi voi leveillä uusiutuvan energian luvuillaan EU:ssa oikeastaan kaikille muille paitsi Ruotsille. Valtaosa tästä on tosin metsäteollisuuden ja vesivoiman perintöä vuosikymmenten takaa.

Suomella on esitellä myös melko suuria, jo tehtyjä päästövähennyksiä. Reilussa vuosikymmenessä päästöistä on leikattu noin kolmannes, mikä on Ruotsia enemmän. Pudotus ei tosin ole pelkän politiikan ansiota, vaan teollisuuden rakennemuutoksella on osansa.

Suomen puheissa on kunnianhimoa, mutta totuus on savuisempi. Ilmastolaki on oikeaa edelläkävijyyttä, mutta sen toteuttaminen on puolitiessä. Kivihiilestä luopuminen on symbolista, kun EU:n päästökaupassa on kuitenkin sama määrä päästöoikeuksia kaupan. Päästöneutraalius saavutetaan muita aiemmin ilmeisesti kaatamalla ja polttamalla lähivuosina niin paljon metsää, että sen kasvu on kovimmillaan 2040-luvulla.

Esimerkiksi köyhien maiden ilmastorahoitukseen Suomi laittaa vain kuudesosan siitä mitä Ruotsi. Suomalaisen keskipäästöt ovat yhä EU-kärkeä – ja lähes tuplasti keskivertoruotsalaista suuremmat.




Viite