Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Annakaisa Suni

Lasse Miettinen
vihreä linja. Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettisen mukaan keskusta ajaa asioita, jotka ovat pitkään olleet vihreiden politiikan kärjessä. Kuva on bussikiertueen avauksesta torstai-aamulta.Annakaisa Suni

vihreä linja. Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettisen mukaan keskusta ajaa asioita, jotka ovat pitkään olleet vihreiden politiikan kärjessä. Kuva on bussikiertueen avauksesta torstai-aamulta.

Analyysi

Keskustajohtoinen hallitus kiehtoo vihreitä

12.3.2015 15.27

Annakaisa Suni

Seuraava hallitus näyttää houkuttelevan vihreitä aiempaa vahvemmin. Puolueen linjauksissa on paljon yhteistä gallupjohtaja keskustan kanssa.

Vihreät julkaisi tänään tiekartan kestävään talouteen. Puolue haluaa luoda Suomeen 200 000 uutta työpaikkaa vuoteen 2020 mennessä. Tavoite on sama kuin keskustalla, joka mitä todennäköisimmin johtaa seuraavaa hallitusta.

Yhteistä ei ole vain 200 000 työpaikan tavoite, vaan myös osa keinoista. Vihreiden puoluesihteeri Lasse Miettisen sanoin ollaan erityisessä tilanteessa: todennäköisesti tuleva pääministeri Juha Sipilä ajaa kahta asiaa, jotka ovat pitkään olleet vihreiden politiikan kärjessä. Ensimmäinen niistä on panostus uusiutuvaan energiaan ja toinen perustulo.

Vihreiden ohjelmassa 50 000 työpaikkaa syntyy uusiutuvan energian vallankumouksella: panostamalla kotimaisiin uusiutuviin energianlähteisiin ja hajautettuun pientuotantoon. Sen lisäksi panostukset biotalouteen ja cleantechiin toisivat 40 000 uutta työpaikkaa. Myös keskustan mallissa painotetaan kasvun luomista uusille aloille, kuten biotalouteen.

Vihreiden tiekartan mukaan perustulo lisää työvoiman tarjontaa, koska se takaa, että työ on kaikissa tilanteissa tekijälleen kannattavaa. Puolue uskoo esimerkiksi osa-aikatyön lisäämisen tuovan 10 000 uutta työpaikkaa.

Myös keskusta kannattaa perustulon kokeilemista Suomessa.

Viime syksynä vaikutti siltä, että ydinvoiman oppositioon ajama vihreät pysyisi siellä seuraavan vaalikauden ajan. Silloin mahdollisilta näyttäneet hallitukset olisivat olleet konservatiivisia ja taaksepäin katsovia. Mukana olisi ollut keskustan lisäksi perussuomalaiset ja joko sdp tai kokoomus. Liberaalissa oppositiossa vihreät olisi voinut kasvaa hyvin yhdessä sdp:n tai kokoomuksen kanssa.

Tällä hetkellä väläytellään myös hallitusvaihtoehtoa, jossa olisi keskusta, sdp, vihreät ja rkp. Tällainen hallitus saisi liberaalin leiman ja voisi olla mieluinen paikka vihreille. Paljon riippuu siitä, kuka on toisiksi suurin puolue keskustan jälkeen ja kuinka paljon perussuomalaiset häviää viime vaaleihin verrattuna.

Hallitusneuvottelut vilahtelivat vihreiden puheissa vaalikiertueen avajaisissa tänä aamuna. Kestävän talouden tiekartan julkistamisessa puheenjohtaja Ville Niinistö suomi kokoomusta ja kehui keskustaa. Keskustaa liikaa haukkumalla seuraavaan hallitukseen tuskin mentäisiinkään.

Yhtäläisyyksistä huolimatta vihreillä ja keskustalla on merkittäviä eroja. Ehkä tärkein niistä on vesivoiman lisärakentaminen, jota Sipilä kannattaa.

Vihreissä tiedetään hyvin, että vain hallituksessa voi vaikuttaa. Toisaalta tiedetään sekin, että mihin tahansa hallitukseen ei kannata lähteä.

Vihreiden osallistumisesta päättää lopulta puoluevaltuuskunta, joka on aiemmin ollut puolueen johtoa nihkeämpi lähtemään hallitukseen.

Vihreät  eduskuntavaalit 2015 


Lisää aiheesta:

  • 1.1.1970


Viite