Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Tapani Rauramo/ Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Keskuspuiston kohtalo. Lähiviikkoina Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa keskustellaan muun muassa siitä, miten paljon Hämeenlinnanväylän varteen rakennetaan.Tapani Rauramo/ Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

Keskuspuiston kohtalo. Lähiviikkoina Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa keskustellaan muun muassa siitä, miten paljon Hämeenlinnanväylän varteen rakennetaan.

Luonnon vai kaupungin ehdoilla? Vihreät puivat Helsingin yleiskaavaa

13.10.2015 13.47

Emmi Skytén

Vihreissä tullaan todennäköisesti käymään tiukkoja keskusteluja Helsingin yleiskaavasta lähiviikkoina. Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyy kaavan 3. marraskuuta, ja silloin on tarkoitus lyödä yleiskaavan suuret linjat lukkoon.

Yleiskaava antaa pääkaupungin kehitykselle suunnan seuraavaksi 50 vuodeksi. Sinä aikana kaupunkisuunnitteluvirasto arvioi Helsingin väkiluvun kasvavan 250 000 uudella asukkaalla. Uusille asunnoille etsitään tilaa täydennysrakentamalla ja moottoriteistä kaupunkibulevardeiksi muutettavien katujen varrelta, mutta myös uudisrakentamalla.


Helsingin luonnosuojeluyhdistyksen
puheenjohtaja Jarmo Niemisen mielestä Helsingin luontoarvoja ei ole otettu riittävän vakavasti huomioon uuden yleiskaavan suunnitteluperusteissa. Nieminen on myös vihreä kaupunginvaltuutettu.

”1900 hehtaaria kaavoitetaan nyt asuntotuotannolle, joka on kolmasosa Helsingin metsäpinta-alasta. Se on valtava määrä, neljäsosa koko Helsingin viherpinta-alasta. Luonto ei ole suunnitteluperuste vaan se, että Helsinkiin on päätetty asuttaa 250 000 uutta asukasta.”

Niemisen mukaan Helsingin erottaa muista Euroopan pääkaupungeista juuri luonto. Hän on sitä mieltä, että Helsinkiä ei pitäisi rakentaa Berliinin tai Tukholman kaltaiseksi kaupungiksi, koska silloin Helsinki menettäisi keskeisen vetovoimatekijänsä.

”Se, että me jatkamme samanlaista rakentamista, mitä muualla on, ja missä luontoympäristöt on jo hävitetty, me menetämme yhden Helsingin menestystekijöistä eli luontoarvot.”

”Jos me teemme samanlaista kaupunkia kuin Berliini on, se on jo rakennettu. Emme me siinä kilpailussa pärjää. Me pärjäämme siinä, että tiivis kantakaupunki ja sitä ympäröivät luontoalueet, vihersormet ja avoimet merenrannat vuorottelevat hienosti.”


Niemisen mielestä luontoalueiden säilyttämiseksi kaupungista pitäisi rakentaa huomattavasti tiiviimpää ja korkeampaa.

”Helsingin reunoille tehdään edelleen omakotialueita. Niitä pitäisi ehdottomasti lähteä tiivistämään. Kaupungin pitäisi tehdä kaikkensa, että tiivistämisrakentaminen olisi entistä enemmän mahdollista”, Nieminen sanoo.

Hän on huolissaan erityisesti Hämeenlinnanväylän bulevardisointihankkeesta sekä Maunulanpuiston kaakkoisosan rakentamisesta, Vartiosaaren tulevaisuudesta ja Viikin Vanhankaupunginlahden luonnonsuojelualueen reunoille rakentamisesta.

”Se on kansainvälisestikin arvokas alue peltoineen. Kyllä sitä huolissaan pitää olla. Jos suoraan luonnonsuojelualueen reunoilta alkaa kaupunkimainen rakentaminen, niin kuin Pornaistenniemelle on suunniteltu, sillä on väistämättä vaikutuksia alueen luontoarvoihin”, hän sanoo.

Muita luontoarvojen kannalta huolestuttavia alueita ovat hänen mukaansa muun muassa Malmin lentokenttä ympäristöineen, Veräjänmäen-Koskelan rakentaminen, Mustavuoren eteläosien rakentaminen sekä Uutelan länsiosaan suunniteltu rakentaminen.

Nieminen kertoo, että luonnonsuojelujärjestöt tulevat vaatimaan arvokkaiden luontoalueiden merkitsemistä oikeusvaikutteiseen karttaan luo-merkinnällä. Merkintä tarkoittaa, että näiden virkistysalueiden käyttöä kehitetään turvaten niiden luontoarvot, jolloin alueille ei saisi rakentaa mitään. Pelkästään virkistysalueiksi merkityille alueille saa rakentaa esimerkiksi ampumaratoja tai golf-kenttiä.


Helsingin vihreän
valtuustoryhmän puheenjohtaja Otso Kivekäs näkee yleiskaavassa paljon hyvää. Hän kehuu yleiskaavan joukkoliikenneratkaisuja: kaupunkia kehitetään kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen varaan.

"Koko kantakaupunkia suunnitellaan käveltäväksi ja pyöräiltäväksi. Sitten siinä (yleiskaavassa) on valtava raideverkko. Pikaratikkalinjoja, joiden varaan liikenne rakennetaan, on suunnitteilla kymmenkunta", Kivekäs sanoo.

Yleisesti Kivekäs kehuu yleiskaavan periaatetta rakentaa tiiviisti.

"Tässä pyritään kääntämään se kehitys, joka kaupungissa on ollut 60-luvulta asti, että kaupunki hajaantuu enemmän ja enemmän", Kivekäs sanoo.

Sen sijaan viheralueille rakentamisesta pitää Kivekkään mukaan vielä keskustella.

"Kaupunkia kuvaavia merkintöjä menee viheralueen päälle jonkin verran. Aika monet niistä ovat tarkemman rajauksen kysymyksiä, koska yleiskaava ei määritä täsmällisesti alueiden rajoja. Yleiskaava on tehty pikselikarttana eli 100 kertaa 100 metrin ruutuina."

Esimerkiksi Keskuspuistossa, Hämeenlinnanväylän varrella on rakennettavaksi suunniteltavia viheralueita. Hämeenlinnanväylä on tarkoitus muuttaa kaupunkibulevardiksi, jonka varrelle suunnitellaan asuntoja, mutta vielä ei tiedetä, kuinka pitkälle Keskuspuistoon asuinrakennukset menisivät. Voi olla, että asuntojen alle jäisi vain moottoritien ramppeja ja metsänreunaa, joka tällä hetkellä on melualuetta eikä erityisen miellyttävää virkistysaluetta, Kivekäs sanoo.

"Mutta joissain luonnoskuvissa Keskuspuistoon mennään todella paljon. Siinä täytyy hakea jokin kohtuullisempi ratkaisu", Kivekäs sanoo.

Sen jälkeen, kun kaupunkisuunnittelulautakunta on hyväksynyt kaavan marraskuun alussa, se lähetetään lausuntokierrokselle. Silloin eri lautakunnat, järjestöt ja yksittäiset ihmiset saavat tehdä omia kannanottojaan, joiden pohjalta yleiskaavan yksityiskohtia hienosäädetään. Lopullinen versio tulee kaupunginvaltuuston päätettäväksi ensi vuoden syksyllä.

 

Helsingin vihreiden Punkkua ja politiikkaa -keskusteluillassa käydään vihreiden sisäistä keskustelua yleiskaavan hyvistä ja huonoista puolista sekä kipukohdista. Keskiviikkona 14.10. Crazy Hedgehog Tea House klo 18.

Juttua muutettu 13.10. klo 15.17: lisätty kaupunkisuunnitteluvirasto Helsingin asukasmäärän kasvuarvion lähteeksi.




Viite