Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Li Andersson / Instagram

Vasemmistoliitto on feministinen puolue, sanoo uusi puheenjohtaja Li Andersson.Li Andersson / Instagram

Vasemmistoliitto on feministinen puolue, sanoo uusi puheenjohtaja Li Andersson.

Miten aiot viedä vihreiltä ääniä, Li Andersson?

14.6.2016 7.28

Annakaisa Suni

Jäsenäänestyksen ylivoimaisesti voittanut Li Andersson valittiin viikonloppuna vasemmistoliiton uudeksi puheenjohtajaksi. Vihreä Lanka kysyi Anderssonilta suhteesta vihreisiin, feminismistä ja kokoomuksen uudesta puheenjohtajasta Petteri Orposta.

Onneksi olkoon valinnastasi! Mediassa on arvioitu, että viet vihreiltä ääniä. Miten aiot sen tehdä?

"Vasemmistoliitolla on potentiaalia saada kannatusta monenlaisissa äänestäjäryhmissä. Vasemmistoa voivat äänestää esimerkiksi ne, jotka äänestivät perussuomalaisia ja pettyivät petettyihin lupauksiin. En ole itse rajannut niin, että olisin kiinnostunut viemään tietyn puolueen ääniä. Tärkeintä olisi saada koko punavihreän opposition kannatus nousuun."

Miten siinä onnistutaan?

"Haastetaan hallitusta eikä toisiamme. Tällä hallituksella on kova ideologinen rummutus siitä, että on pakko leikata, tehdä rakenteellisiksi uudistuksiksi kutsuttuja säästöjä ja palkansaajien asemaa heikentäviä työmarkkinareformeja. Yhteinen tavoitteemme on saada kyseenalaistettua sitä totuutta."

Sdp:n ja vihreiden gallupkannatus on noussut reilusti. Miksei vasemmistoliiton suosio kasva oppositiossa?

"Opposition kolmanneksi suurimpana puolueena olemme jääneet demareiden ja vihreiden varjoon. Osittain kärsimme edelleen vaalitappiosta, ihmiset lähtevät voittajien matkaan. Hallitus–oppositioasetelma on myös tuonut demareita ja vihreitä lähemmäs meitä. Sdp on profiloitunut nyt oppositiossa paljon aiempaa enemmän leikkauspolitiikan vastustajana."

Eduskuntavaaleissa vasemmistoliitto oli ainoa puolue, joka ei kannattanut leikkauksia ja veronkorotuksia valtion velan rajoittamiseksi. Oletteko edelleen yksin tätä mieltä?

"Vasemmisto on ollut älyllisesti rehellisin tässä kysymyksessä. Esimerkiksi Touko Aalto (vihr) kyseenalaistaa eduskunnassa sopeuttamisen samalla tavalla kuin vasemmisto vaaleissa. Vihreiden vaihtoehtobujdetti taas rakentuu samalle lähtökohdalle kuin hallituksen, siinä tehdään vain sisäisiä tulonsiirtoja."

Ovatko vihreät ja vasemmistoliitto kilpailijoita vai yhteistyökumppaneita?

"Sekä että. Puoluepolitiikassa olemme aina kilpailijoita keskenämme. Vihreät on kuitenkin yksi puolueista, joiden kanssa yhteistyö on meille kaikkein luontevinta."

Viime viikonloppuna Petteri Orpo valittiin kokoomuksen ja Anna-Maja Henriksson rkp:n puheenjohtajaksi. Miten kommentoit valintoja?

"He ovat puolueiltaan aika turvallisia valintoja, pitkän linjan poliitikkoja. Ei kovin räväköitä, mutta toisaalta hyvin pidettyjä. Orpon linjapuheessa kiinnitin huomiota siihen, että hän toisti koulutuslupauksen ja halusi, että kokoomus toimii köyhyyttä vastaan. Samalla hän sanoi, että kokoomus pitää kiinni hallitusohjelmasta. Tulossa on lisää jo päätettyjä koulutusleikkauksia ja säästöpäätöksiä, mitkä vaikuttavat suoraan pienituloisten asemaan."

Naispuolisten puoluejohtajien määrä nousi yhdestä kolmeen. Onko sillä merkitystä?

"On, paljon. On hyvä, että saamme monipuolistettua kuvaa siitä, ketkä tekevät meitä kaikkia koskevia päätöksiä."

Onko vasemmistoliitto feministinen puolue?

"Kyllä, määrittelisin sen feministiseksi puolueeksi. Se näkyy tekemässämme politiikassa, henkilövalinnoissa ja periaateohjelmassa. Feministinen ajattelu on meille keskeistä ja tasa-arvo kaiken vasemmistolaisen ajattelun perusta."

Puoluekokous hylkäsi aloitteen julistautumisesta feministiseksi puolueeksi. Mitä se merkitsee?

"Tulkitsen sen niin, ettei haluttu erikseen julistautua tietyn ismin tai aatesuunnan kannattajiksi. Puolueen perusarvot on määritelty periaateohjelmassa. Siellä sanotaan, että feministinen ajattelu on keskeisessä asemassa."

Mitkä ovat vasemmistolle tärkeimmät kysymykset ensi kevään kuntavaaleissa?

"Kohtuuhintainen asuminen, päivähoito ja koulutus sekä sote-uudistus. Vastustamme hallituksen linjaa ajaa valinnanvapauden nimissä julkisten hyvinvointipalveluiden yksityistämistä."

Millä taktiikalla lähdette kuntavaaleihin?

"En aio paljastaa taktiikkaani Vihreässä Langassa! Aloitamme nyt kunnolla ehdokasrekrytoinnin. Saimme jäsenäänestyksen myötä yli tuhat uutta jäsentä, ja haluamme saada heidät heti mukaan toimintaan."

vasemmistoliitto  li andersson 




Viite