Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Annakaisa Suni

Kari Uotila, Touko Aalto ja Pia Viitanen
yhteinen sävel. Kari Uotila (vas), Touko Aalto (vihr) ja Pia Viitanen (sd) esittelivät punavihreän opposition ensimmäisen yhteisen vastalauseen.Annakaisa Suni

yhteinen sävel. Kari Uotila (vas), Touko Aalto (vihr) ja Pia Viitanen (sd) esittelivät punavihreän opposition ensimmäisen yhteisen vastalauseen.

Oppositio: Suomessa maksetaan mieluummin työttömyydestä kuin työllisyydestä

29.6.2015 14.32

Annakaisa Suni

Oppositiopuolueet sdp, vihreät ja vasemmistoliitto kritisoivat sitä, että hallitus ei myönnä lisää rahaa työllistämiseen lisäbudjetissa.

Opposition mukaan palkkatukityöllistämisrahat nuorille ja starttirahat yrittäjille ovat monessa paikassa loppu ja rahat pitkäaikaistyöttömyyden hoitoon loppumassa.

Hälyttäviä viestejä tulee TE-keskuksista ympäri Suomea ja esimerkiksi Lapissa ei ole voitu työllistää nuoria helmikuun jälkeen, sanoi Pia Viitanen (sd) tiedotustilaisuudessa tänään maanantaina.

Samaan aikaan kunnat joutuvat maksamaan valtiolle sakkoa yli 300 päivää työttöminä olleista kuntalaisista.

"Suomessa maksetaan mieluummin siitä, että ihmiset eivät saa työtä, kuin siitä, että ihmiset saavat työtä", sanoi Touko Aalto (vihr).

Aallon mielestä valtio voisi maksaa takaisin sakkoja niihin kuntiin, joissa tarvitaan kaikkein eniten työllistämismäärärahoja.

Punavihreä oppositio kritisoi myös sitä, että jos Talvivaaran kaivosta ei suljeta, käytetään 12 miljoonaa euroa kuukaudessa kahden vuoden ajan hukkaan, koska kaivosta ei saada markkinaehtoisesti tuottamaan voittoa. Hallitus osoitti lisäbudjetissa 112 miljoonaa euroa Talvivaaralle.

Vastalausetta yritettiin aluksi kaikkien viiden oppositiopuolueen voimin, mutta laajasta talouspolitiikan linjasta ei löytynyt yhteisymmärrystä rkp:n ja kd:n kanssa.

16.35 Tarkennettu kohtaa, jossa kerrotaan kritiikistä Talvivaaralle osoitettua rahoitusta kohtaan.




Viite