Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

freeimages.com

euroja
Perustulokokeilun valmistelu on vielä pahasti kesken, mutta ministeriön mukaan kokeilu alkaa ensi vuoden alusta.freeimages.com

Perustulokokeilun valmistelu on vielä pahasti kesken, mutta ministeriön mukaan kokeilu alkaa ensi vuoden alusta.

Perustuloryhmä jatkaa työtään marraskuuhun asti

16.7.2016 9.05

Annakaisa Suni

Perustulokokeilu on tarkoitus aloittaa suunnitellusti vuoden 2017 alusta, sosiaali- ja terveysministeriöstä kerrotaan Vihreälle Langalle.

Professori Olli Kankaan vetämä tutkijaryhmä jatkaa kokeilun valmistelua marraskuun puoleenväliin asti. Samaan aikaan virkamiehet valmistelevat kokeilulainsäädäntöä.

"Aikataulu on toki ollut haasteellinen näin monitahoisessa asiassa, mutta haasteet on tehty voitettaviksi ja ongelmat ratkaistaviksi", sanoo osastopäällikkö Outi Antila sosiaali- ja terveysministeriöstä sähköpostitse.

Helsingin Sanomat
kirjoitti kesäkuussa, että jos lakiesitystä ei saada lausuntokierrokselle ennen kesälomia, eduskunta ei luultavasti ehdi käsitellä sitä syksyn aikana. Se tarkoittaisi, ettei perustulokokeilu ehdi alkaa ensi vuoden alusta.


Kokeilun viivästyminen ei ole perustulon kannattajille huonoin vaihtoehto. Moni perustuloa kannattava pelkää, että hallitus päättää hätäisesti huonosta kokeilusta, joka ei anna hyödyllistä tietoa perustulosta. Perustulon idea on, että se maksetaan kaikille. Helsingin Sanomien mukaan vahvoilla on kuitenkin kokeilu, jossa perustulo maksetaan vain tuhannelle pitkäaikaistyöttömälle aiemmin kaavaillun 10 000 eri elämäntilanteissa olevan ihmisen sijaan.

Ministeriön mukaan päätöksiä kokeiluun valittavasta joukosta, osallistujien lukumäärästä tai perustulon suuruudesta ei ole vielä tehty.

Sekä tutkimusryhmän ohjausryhmän puheenjohtaja että kokeilulain valmistelua johtava virkamies ovat vaihtuneet. Molemmat uudet johtajat ovat tällä hetkellä kesälomalla.

perustulo 




Viite