Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vaaliliitot tuoneet kaksi edustajanpaikkaa

27.11.2014 14.56

Annakaisa Suni

Vihreät on saanut kansanedustajan läpi vaaliliiton avulla kaksi kertaa. Tarja Cronberg valittiin Pohjois-Karjalasta 2003, kun vihreät oli vaaliliitossa keskustan kanssa. Heli Järvinen meni läpi Etelä-Savossa 2007 vaaliliitossa sdp:n ja vasemmistoliiton kanssa.

Timo Törmänen ylsi ensimmäiselle varasijalle 2007 vaaliliitossa kokoomuksen kanssa Lapissa. Vaaliliitto vasemmistoliiton kanssa Pohjois-Savossa vuoden 2007 vaaleissa taas katsotaan epäonnistumiseksi. Vihreät on solminut vaaliliittoja kaikissa eduskuntavaaleissa vuodesta 1999 lähtien.

Vaaliliitot pienentävät äänikynnystä ja lisäävät suhteellisuuden toteutumista eduskuntavaaleissa. Ne suosivat pieniä puolueita ja ovat vähentäneet keskustan, kokoomuksen, sdp:n ja vasemmistoliiton paikkoja.

Porvarilliset ja vasemmistopuolueet tekevät harvoin vaaliliittoja keskenään. Toisaalta vaaliliittoja solmitaan harvoin myös samoista äänestäjistä kilpailevien puolueiden kesken. Siksi monet vaaliliitot nähdään puolueiden teknisenä yhteistyönä.

Lähteenä on käytetty Heikki Paloheimon ja Jan Sundbergin artikkelia Vaaliliitot eduskuntavaaleissa teoksessa Vaalit yleisödemokratiassa.




Viite