Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Vihreät

Ville Niinistö
Ympäristön puolella. Myös muiden puolueiden kannattajat luottavat siihen, että vihreät puolustaa ympäristöä, sanoo puheenjohtaja Ville Niinistö.Vihreät

Ympäristön puolella. Myös muiden puolueiden kannattajat luottavat siihen, että vihreät puolustaa ympäristöä, sanoo puheenjohtaja Ville Niinistö.

Ville Niinistö: Talouslinja vahvemmin esille

6.2.2015 8.36

Annakaisa Suni

Myös muiden puolueiden kannattajat luottavat siihen, että vihreät puolustaa ympäristöä, sanoo puheenjohtaja Ville Niinistö.

”Ympäristöasioissa saamme edelleen aika yksinämme tuoda esille kokonaisvaltaista lähestymistapaa. Tehtävämme on vaatia, että ympäristöarvoja ei hylätä, kun yhteiskuntaa uudistetaan.”

Vihreiden energiapolitiikkaa pidetään uskottavimpana, mistä se kertoo?

”Ylipäätään tutkimus antoi luottamusta siihen, että asiantuntemukseemme luotetaan. Olemme puolueista voimakkaimmin tuoneet esille kestävän energiatalouden ja kotimaisen uusiutuvan energian käyttöönoton tuomia ympäristöhyötyjä, työpaikkoja ja vientinäkymiä. Vaihtoehtomme puhuttelee ihmisiä ja on myös lähimpänä alan asiantuntijoiden kantaa.”

Miksi vihreisiin ei luoteta talousasioissa?

”Olemme puolue, joka uudistaa taloutta. Perinteisessä kamreerimaisessa valtiontaloudenhoidossa perinteiset suuret puolueet tulevat ihmisten mieleen. Tässä meillä on murrettavana se, että samalla kun olemme puolue, joka uudistaa taloutta energiamurroksen ja perustulon kautta, se on myös valtiontalouden etu. Uudistamalla saadaan talous kuntoon, eikä tarvitse lähteä juustohöyläleikkauksiin.”

Onko ongelma siis viestinnässä?

”Mielestäni kysymys on siitä, että meidän pitää saavuttaa asema suurena puolueena, johon luotetaan isoissa talouden kysymyksissä. Se vaatii linjamme vahvempaa esilletuomista.”




Viite