Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Stockmann Group

Akateeminen kirjakauppa
tyhjenee? Vielä ei tiedetä, palaavatko pienilevikkiset lehdet Akateemisen valikoimiin. Kirjakauppa ei hae tänä vuonna valtionavustusta niiden myyntiin.Stockmann Group

tyhjenee? Vielä ei tiedetä, palaavatko pienilevikkiset lehdet Akateemisen valikoimiin. Kirjakauppa ei hae tänä vuonna valtionavustusta niiden myyntiin.

Lehtien myynti Akateemisessa loppuu väliaikaisesti – uudesta linjasta ei mitään tietoa

2.7.2015 11.05

Annakaisa Suni

Akateemisen kirjakaupan lehtihyllyt Helsingissä tyhjenevät väliakaisesti kesän aikana. Akateeminen on viime päivinä lähestynyt myynnissä olevia lehtiä ja ilmoittanut, että Akateemisen myyminen ruotsalaiselle Bonnier Books Ab -mediayhtiölle edellyttää tiettyjä valmisteluja erittäin nopealla aikataululla.

"Nämä toimenpiteet vaikuttavat jossain määrin myymälävalikoimiin ja sen takia pahoittelemme, että emme enää voi pitää julkaisuanne valikoimissamme", lukee monen pienen kulttuurilehden saamassa viestissä.

Akateemisen kirjakaupan ostopäällikkö Robin Sandelin kertoo, että muutos koskee kaikkia palautusoikeudellisia tuotteita, siis kaikkia lehtiä, osaa kirjoista ja joitakin muita tuotteita, kuten postikortteja. Akateemisen lehtipuolella on ollut myynnissä useita satoja eri nimikkeitä. (Lisäys 6. heinäkuuta: Stockmann tarkensi myöhemmin Vihreälle Langalle, että muutos koskee heinäkuun alusta alkaen pieniä vain kulttuurilehtiä. Muu lehtivalikoima jatkuu alkusyksyyn.)

Lehtien myynti ei kuitenkaan lopu, vaan uusi omistaja Bonnier päättää uudesta valikoimasta Akateemisen liiketoiminnan siirryttyä sille 1. lokakuuta. Akateeminen ei ota uusia numeroita myyntiin heinäkuusta alkaen.

Ovatko hyllyt tyhjät elo-syyskuussa, kun monen lehden syysnumero ilmestyy?

"Tulee tietty hetki, jolloin meillä ei ole lehtiä myynnissä", Sandelin vastaa.

Hyllyt tyhjenevät siirtymäaikana kirjanpidollisista syistä. Akateemisessa ei voi olla palautusoikeudellisia tuotteita omistuksen siirtyessä Stockmannilta Bonnierille.

Robin Sandelin ei kuitenkaan osaa sanoa, palaavatko esimerkiksi pienet tiede- ja kulttuurilehdet valikoimiin loppuvuodesta.

"Tuleva valikoima on luonnollisesti uuden omistajan päätös", Stockmannin palkkalistoilta Bonnierille yhdessä muun henkilöstön kanssa siirtyvä Sandelin sanoo.

Akateeminen kirjakauppa on saanut vuosittain 15 000 euroa valtionavustusta vähälevikkisen aikakauslehdistön myyntipisteen ylläpitämiseen. Avustuksen ehtona on tiettyjen lehtien pitäminen hyllyssä.

Tänä vuonna Akateeminen ei hae avustusta, koska Bonnier-kauppa tehtiin kesken vuotta, Sandelin kertoo. Hän ei tiedä, aiotaanko avustusta hakea jatkossa.

Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n toiminnanjohtaja ja helsinkiläinen vihreä valtuutettu Jukka Relander toivoo, että sopimusten lakkauttamisessa tosiaan on kyse vain kirjanpidollisista seikoista, ja että uusi omistaja ottaa pienilevikkiset lehdet takaisin myyntiin.

"Kysymys on äärimmäisen tärkeästä näyteikkunasta suomalaiselle kulttuurilehdistölle. Akateeminen kirjakauppa on tehnyt sivistystyötä. Pidän kauhistuttavana, jos se ei jatku."

11.20 Juttuun lisätty, että Jukka Relander on vihreä kaupunginvaltuutettu Helsingissä.




Viite