Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Flickr / Gerry Dincher (CC-BY-SA)

Maakaasulähde Pennsylvanian osavaltiossa
Tiivisteet kunnossa? Maakaasulähde Pennsylvanian osavaltiossa.Flickr / Gerry Dincher (CC-BY-SA)

Tiivisteet kunnossa? Maakaasulähde Pennsylvanian osavaltiossa.

Maakaasutuotannon metaanipäästöt arvioitua suuremmat

19.8.2015 12.03

Lasse Leipola

Maakaasutuotannon metaanipäästöt on arvioitu Yhdysvalloissa pahasti alakanttiin. Tuoreen Coloradon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan lähes kolmannes Yhdysvaltain metaanipäästöistä syntyy maakaasun keräys- ja käsittelyvaiheen vuodoista.

EDF-ympäristöjärjestön mukaan tutkimus osoittaa, että maakaasun valmistuksesta karkaavat päästöt ovat lähes kaksi kertaa korkeammat kuin maan viranomaiset ovat aiemmin arvioineet. Tämä tarkoittaisi, että maakaasun koko elinkaaren metaanipäästöt olisivat noin neljänneksen korkeammat kuin mitä tähän asti on arvioitu.

Tutkimuksen mukaan vuodot käyvät kalliiksi myös tuottajille, sillä ilmastoon karkaavan metaanin rahallisen arvon arvioidaan olevan satoja miljoonia dollareita.

Tuore tutkimus on osa laajempaa hanketta, jossa selvitetään maakaasutuotannon metaanipäästöjä. Tutkimukset kokoava synteesiraportti on määrä julkaista myöhemmin.

Metaani on erittäin voimakas kasvihuonekaasu ja jo aiemmin on arvioitu, että suorat vuodot tuotannosta saattavat olla pahimmillaan niin suuret, että maakaasu on kokonaisvaikutuksiltaan ilmaston kannalta jopa yhtä huono polttoaine kuin öljy tai kivihiili. Metaanipäästöjä syntyy runsaasti myös karjataloudessa.

Presidentti Barack Obama ilmoitti eilen tiistaina aikeista leikata maan metaanipäästöjä 45 prosenttia vuoteen 2025 mennessä.




Viite