Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Lasse Leipola

Liman ilmastomarssi
Neuvotteluiden pahis. Australia sai osansa myös ilmastomarssille osallistuneilta. Liman keskustassa järjestettyyn marssiin osallistui 15 000 ihmistä eri puolilta maailmaa.Lasse Leipola

Neuvotteluiden pahis. Australia sai osansa myös ilmastomarssille osallistuneilta. Liman keskustassa järjestettyyn marssiin osallistui 15 000 ihmistä eri puolilta maailmaa.

Raha ratkaisee Liman ilmastokokouksen

11.12.2014 0.39

Lasse Leipola

Köyhimpien maiden ilmastotoimien tukemiseen vaadittava ilmastorahoitus on odotetusti yksi Liman kokouksen vaikeimmista ja kriittisimmistä kysymyksistä.

“Päätöstekstiin tarvitaan jotain rahoituselementtejä, jotta siitä saadaan hyväksyttävä myös kehittyville talouksille”, Kepan Tuuli Hietaniemi sanoo.

Liman kokoukselta vaaditaan päätöstä siitä, mitä ensi vuonna annettaviin sitoumuksiin sisällytetään. Suuri osa maista haluaisi keskittyä päästövähennyksiin, mutta osa kehitysmaista haluaa kirjauksia rahoituksesta.

Nämä sitoumukset koskevat kuitenkin vasta vuoden 2020 jälkeistä aikaa, joten tarvetta on myös hahmotelmalle siitä, miten rahoitusta kehitetään ennen vuotta 2020, jolloin ilmastorahoituksen pitäisi olla sadan miljardin dollarin vuositasolla.

Yhtenä positiivisena merkkinä voi pitää sitä, että vihreä ilmastorahasto saavutti tiistaina kymmenen miljardin dollarin tavoitteena. Suurimman sitoumuksen teki vahvasti hiilivoimaan tukeutuva ja vastahakoisesti ilmastotoimiin suhtautuva Australia, joka lupasi 166 miljoonaa dollaria. Lahjoitusta on jo ehditty moittia paitsi liian pieneksi myös yritykseksi ostaa arvovaltaa, jotta se pystyisi paremmin puolustamaan kantojaan.

Ehkä merkittävimmät rahoitussitoumukset saatiin kuitenkin keskiviikkona Perulta ja Kolumbialta. Kumpikin lupasi kuusi miljoonaa dollaria rahastoon. Summat ovat pienet, mutta symbolisesti merkittävät.

“Näillä mailla ei ole mitään velvoitetta tehdä rahoitussitoumuksia. Tällainen poikkeama 'sinä ensin'-periaatteesta on se, mitä tarvitaan matkalla Pariisiin”, kommentoi E3G-ympäristöjärjestön Liz Gallagher.

Yleisesti ottaen neuvottelut jatkuivat takkuisesti keskiviikkona. Hietaniemen mukaan tilanne levällään muttei “järisyttävän hälyyttävä”.

“Kiireellisyyden tuntu puuttuu, sillä maat tekevät yhä lisäyksiä tekstiin. Perjantaina pitäisi päästä tekemään päätöksiä, joten neuvotteluille on periaatteessa aikaa vain huominen. Ihanneaikataulussa tuskin siis pystytään pysymään.”

ilmastoneuvottelut  ilmastorahoitus 




Viite