Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Nasa Earth Observatory

Indonesia savuaa
Palava maa. Talvisateiden toivotaan helpottavan Indonesian tilannetta pian. Kartassa vasemmalla Sumatran saari ja oikealla – täysin savun peitossa – Borneon saari.Nasa Earth Observatory

Palava maa. Talvisateiden toivotaan helpottavan Indonesian tilannetta pian. Kartassa vasemmalla Sumatran saari ja oikealla – täysin savun peitossa – Borneon saari.

El Niño on saanut planeetan ylikierroksille

5.11.2015 9.39

Lasse Leipola

Kaikkien aikojen voimakkain hurrikaani Patricia teki lyhyen ja tuhovoimaansa nähden onneksi melko harmittoman näyttäytymisensä Meksikon länsirannikolla kaksi viikkoa sitten.

Tuulennopeus yltyi pahimmillaan 90 metriin sekunnissa, mutta se laski selvästi jo ennen rantautumista. Myös se, että Patricia oli melko pieni trooppiseksi myrskyksi, säästi Meksikon pahimmalta tuholta.


Vakavampi luonnonkatastrofi on tapahtumassa Indonesiassa. Kuukausia jatkuneet metsäpalot aiheuttavat päivittäin yhtä suuret päästöt kuin fossiilisten polttoaineiden käyttö Yhdysvalloissa. Metsäpalot ovat moninkertaistaneet Indonesian vuosittaiset päästöt. Niiden hiilijalanjälki on jo ohittanut Japanin hiilijalanjäljen ja lähestyy Venäjää ja Intiaa. Käsistä karanneiden palojen taustalla on muun muassa palmuöljytuottajien harjoittama kulotus ja turvemaiden kuivattaminen.

Metsäpaloista vapautunut hiili palautuu yleensä vähitellen metsään, jos sen annetaan kasvaa ennalleen. Indonesian palojen päästöistä osa jää kuitenkin ilmakehään, sillä sademetsien tilalle tulee usein yksinkertaista maatalousmaata. Lisäksi noin puolet nykyisistä paloista on turvealueilla, joille on varastoitunut hiiltä jopa tuhansien vuosien ajan. Turvepaloista vapautuvan metaanin vuoksi vaikutus ilmastoon on näillä alueilla jopa 200-kertainen muihin metsäpaloihin verrattuna.

Paloista on aiheutunut valtavasti paikallista haittaa ja kärsimystä. Muun muassa hengitysteiden tulehdusten on arvioitu kasvaneen puolella miljoonalla tapauksella. Poikkeuksellinen kuiva kausi on saanut tavanomaisestikin tuhoisat ja mittavia päästöjä aiheuttavat kulotuspalot leviämään aiempaa laajemmille alueille, kuten kansallispuistoihin. Paloista on haittaa myös eläimille, sillä muun muassa uhanalaiset orangit ovat joutuneet pakenemaan elinalueiltaan.


Sekä Indonesian palojen että hurrikaani Patrician taustalla on poikkeuksellisen voimakas El Niño -ilmiö. Tyynenmeren pintavettä lämmittävä ja siten merivirtoja sotkeva sääilmiö vähentää sateita Aasiassa. Sen suhdetta ilmastonmuutokseen ei tunneta vielä kovin hyvin. Tänä vuonna on kuitenkin nähty, mikä näiden kahden ilmiön yhteisvaikutus on. Kun ilmasto lämpenee, sekä metsäpaloista että hurrikaaneista on tulossa yhä yleisempiä ja tuhoisampia, vaikkei El Niño -ilmiötä edes otettaisi huomioon.

Ilmastonmuutoksen ja voimakkaan El Niño -ilmiön yhteisvaikutuksesta tästä vuodesta on tulossa ylivoimaisesti kaikkien aikojen lämpimin, kertoo Yhdysvaltain ilmatieteenlaitoksen NOAA:n tuore tilasto. Ensimmäiset yhdeksän kuukautta olivat 0,85 astetta 1900-luvun keskiarvoa lämpimämmät ja 0,12 astetta lämpimämmät kuin vuonna 2014, joka on vielä toistaiseksi kaikkien aikojen kuumin vuosi. Myös vuosi 1998 oli voimakkaan El Niño -ilmiön vuoksi poikkeuksellisen kuuma – ja myös silloin Indonesian metsät liekehtivät poikkeuksellisella tavalla.


Lisää aiheesta:



Viite