Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Helen

Hanasaaren voimala
Viimeinen linnake? Helsingissä saatetaan tänään tehdä päätös, joka mahdollistaa kivihiilestä luopumisen.Helen

Viimeinen linnake? Helsingissä saatetaan tänään tehdä päätös, joka mahdollistaa kivihiilestä luopumisen.

”Suomen suurin ilmastopäätös” tehdään tänään Helsingissä

26.10.2015 11.42

Lasse Leipola

Helsingin kaupungin konsernijaosto päättää tänään maanantaina, miten kaupungin energiahuolto jatkossa järjestetään. Ympäristöjärjestö Greenpeace on kutsunut päätöstä Suomen suurimmaksi ilmastopäätökseksi, sillä käytännössä kyse on siitä, että kaupunki luopuu kivihiilen käytöstä.

Vaihtoehtoja on käytännössä kolme: uuden monitoimivoimalan rakentaminen Vuosaareen, Hanasaaren hiilivoimalan uudistaminen tai hajautettu energiantuotanto. Helenin hallitus päätyi näistä viimeiseen, eli hajautettuun tuotantoon. Se on taloudellisesti helpoin vaihtoehto, minkä lisäksi se on helpoin toteuttaa vaiheittain.

Hajautetun energiantuotannon vaihtoehto tarkoittaisi esimerkiksi Salmisaaren öljyvoimalan uudistamista pellettivoimalaksi ja pienemmän biolämpökeskuksen rakentamista Vuosaareen. Se mahdollistaisi Hanasaaren kivihiilivoimalan sulkemisen 2020-luvulla.


Konsernijaostossa istuva Tuomas Rantanen (vihr) arvioi, että Helenin hallituksen tekemä esitys hajautetusta energiantuotannosta hyväksytään. Hän uskoo, että tänään tehtävä päätös menee läpi myös kaupunginhallituksessa ja -valtuustossa, koska jaoston paikat on jaettu valtuuston voimasuhteiden mukaan.

”Kyseessä on kaupungin etu. Kaikki ovat varmasti tyytyväisiä, ettei tarvita 960 miljoonan investointia uuteen voimalaan”, Rantanen sanoo.

Uusi Vuosaaren-voimala maksaisi 960 miljoonaa euroa ja Hanasaaren voimalan uudistaminen 300 miljoonaa euroa. Hajautettu vaihtoehto maksaisi 360 miljoonaa euroa, mutta se nousee kannattavimmaksi, kun laskelmaan otetaan mukaan arvio tulojen ja menojen kehityksestä seuraavan 25 vuoden aikana.

”Se rasittaa yhtiön taloutta vähiten pääasiassa pienempien käyttö- ja kunnossapitokustannusten ansiosta”, esityksessä todetaan.

Selvityksen mukaan kaikkein edullisinta olisi jatkaa nykyisellä mallilla, mutta se ei ole päästöjen vuoksi mahdollista. Kaikki kolme vaihtoehtoa vähentävät Helsingin päästöjä noin miljoonalla tonnilla, mikä on noin kolme prosenttia Suomen päästöistä.

Helsinki  kivihiili 




Viite