Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

”Hallitus sai aimo annoksen tuoreita kukkia kukkahattuunsa”

9.3.2011 9.21

Lasse Leipola

Eduskunta päätti eilen tiistaina Selkämeren kansallispuiston perustamisesta. Kyseessä on jo toinen uusi kansallispuisto tällä vaalikaudella, sillä eduskunta vahvisti viime viikolla Sipoonkorven kansallispuiston perustamisen.

”On suorastaan myönteisessä mielessä tavatonta, että yhden vaalikauden aikana perustetaan kaksi uutta kansallispuistoa”, vihreiden kansanedustaja Erkki Pulliainen kirjoittaa puolueen sivuilla.

Hänen mukaansa ”Vanhasen-Kiviniemen hallitus sai aimo annoksen tuoreita kukkia kukkahattuunsa”.

Myös Suomen luonnonsuojeluliitto kehuu Selkämeren kansallispuistoa. Järjestön mukaan se täydentää merkittävästi kansallispuistojen verkostoa.

”Muissa meripuistoissamme ei ole mukana näin paljon vesiä ja vedenalaisia luontotyyppejä. Niiden suojelu on tärkeää myös kalojen kutupaikkojen turvaamisen takia”, järjestön tiedotteessa todetaan.

Alueesta halutaan myös matkailullinen vetonaula.

”Selkämeren kansallispuistossa tarvitaan resursseja etenkin kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden kohteiden kuten Katanpään linnakkeen sekä Isokarin ja Säpin majakkayhteisöjen rakennusten kunnostamiseen. Rakennusten arvo halutaan säilyttää ja kohteiden matkailukäyttöä kehittää", sanoo puistonjohtaja Hanna Ylitalo Metsähallituksen tiedotteessa.

Metsähallituksen ja matkailuyrittäjien yhteisenä päämääränä on palauttaa laidunnusta osalle saarista, jotta niiden maisemat avautuisivat ja perinnemaisemien eliölajisto elpyisi saarilla.

luonnonsuojelu 




Viite