Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Jenny Downing / Wikimedia Commons (CC-BY)

Viiniä.
Kallistus. Viiniä juodaan yhä enemmän, vaikkei tuotanto enää kasva.Jenny Downing / Wikimedia Commons (CC-BY)

Kallistus. Viiniä juodaan yhä enemmän, vaikkei tuotanto enää kasva.

”Peak Wine” on jo ohitettu – viinipula uhkaa?

30.10.2013 8.44

Lasse Leipola

Maailmassa on nyt huomattavasti enemmän kysyntää viinille kuin sitä ehditään tuottamaan, arvioi sijoitusyhtiö Morgan Stanley. CNN kertoo, etä yhtiön tuoreen raportin mukaan viinivaje on noin 300 miljoonaa laatikkoa vuodessa. Maailman miljoona viinintuottajaa tuottavat vuosittain yhteensä 2 800 miljoonaa laatikkoa viiniä.

Viininkulutus kasvoi viime vuonna yhden prosentin, kun taas tuotanto supistui peräti viisi prosenttia – johtuen ennen kaikkea huonoista sääoloista Ranskassa ja Argentiinassa. Uutissivusto Quartzin mukaan kulutus kasvaa erityisesti Kiinassa ja Yhdysvalloissa, joiden uskotaan kumpaisenkin kuluttavan 400 miljoonaa laatikkoa vuodessa vuoteen 2016 mennessä.

Koko maailman tuotanto huomioiden "Peak Wine", eli viinin tuotannon huippu saavutettiin vuonna 2004. Viinirypäleiden kasvatukseen käytetty tuotantopinta-ala on 2000-luvulla kasvanut merkittävästi vain Kiinassa eikä tämäkään riitä paikkaamaan supistumista Espanjassa, Ranskassa ja Italiassa.

Myös ilmastonmuutoksen uskotaan heikentävän monien tuotantoalueiden tuottoa.

viini 




Viite