Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Hömppä ei enää nappaa lukijaa

5.6.2009 11.47

Jussi Karmala

Nopeat uutiset ja hömppäjutut eivät enää kanna mediassa. Lukijat haluavat asiantuntevaa journalismia ja ovat valmiita maksamaan siitä – jopa netissä.

Tiedot selviävät konsulttiyhtiö Pricewaterhouse Coopersin tuoreesta mediatutkimuksesta.

Nettijournalismin pitää olla korkeatasoista ja analyyttistä. Perusuutisia ja skuuppeja pidetään perushyödykkeinä, joista ei haluta maksaa. Tämän vuoksi raportti povaa menestystä erikoistuneille medioille.

“Nykyiset verkkomainostulot eivät yksinkertaisesti riitä perinteisen sanomalehden tuotantorakenteiden kustannusten kattamiseen. Jostain on luovuttava”, yhtiön Yhdysvaltojen johtaja David Moss sanoo.

Median ongelmia puidaan ympäri maailmaa, sillä lama ja internetin tuoma rakennemuutos iskevät päälle samaan aikaan. Yhdysvalloissa lama on jo kaatanut suuria päivälehtiä.

Euroopassa lama ei ole puraissut yhtä kovasti. Suomessa mediayhtiöiden mainostulot romahtivat alkuvuonna, mutta tulokset ovat yhä hyviä.

Nettijournalismin taloudellinen kannattavuus on vielä suuri kysymys. PWC:n raportin mukaan tulot nettimediasta voivat muodostaa korkeintaan viidenneksen mediatalojen voitoista seuraavien viiden vuoden aikana. Kuukausi- ja kertamaksut ovat yksi rahoitusmahdollisuus.

Netissä median brändin luotettavuus korostuu. Netin myötä median moniäänisyys lisääntyy. Yhden totuuden valtalehtien aika on pian ohi, kun lukijat pystyvät yhä tarkemmin kokoamaan mediapakettinsa eri lähteistä.

Lama muuttaa mediamaailman omistusrakenteita. Raportin mukaan tulevaisuudessa saattavat yleistyä erilaisten säätiöiden tai jopa julkisen vallan rahoittamat mediat.

Myös kansalaisjournalismi vahvistuu. Esimerkiksi yhdysvaltalainen blogi-uutissivusto Huffington Post on perustanut lukijakunnastaan pieniä tutkivan journalismin soluja eri puolille Yhdysvaltoja. Nämä tuottavat tehokkaasti juttuideoita.

Raportin mukaan julkaisutoiminnan kestävän kehityksen periaatteet ovat yhä tärkeämpiä niin lukijoille kuin lehtitaloillekin. Sanomalehdet haluavat vihertää journalistista sisältöään ja lehden tuotantoketjua.




Viite