Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

SXC

Paljon autoja.
Puhtaampaa tilalle. EU haluaa pienempiä päästöä.SXC

Puhtaampaa tilalle. EU haluaa pienempiä päästöä.

Autojen päästörajat tiukeutumassa

25.4.2013 8.13

Lasse Leipola

Euroopan parlamentin ympäristövaliokunta äänesti eilen keskiviikkona uusien autojen hiilidioksidipäästörajojen kiristämisen puolesta.

Komission esityksen mukaan uusien autojen päästöjen tulee olla vuonna 2020 keskimäärin 95 grammaa kilometrillä. Vuoteen 2025 mennessä päästöt on määrä saada 68–78 grammaan kilometrillä.

Euroopan vihreät kiittelevät tiedotteessaan ratkaisua, joka auttaa autovalmistajia arvioimaan, millaisia ajoneuvoja tulevaisuudessa voidaan myydä. Puheenjohtaja Rebecca Harms kuitenkin valittelee, ettei vuoden 2025 tavoite ollut tiukempi.

”Tämä ei varmista parasta mahdollista lopputulosta kuluttajien ja ilmastonmuutoksen hillinnän kannalta, eikä myöskään innosta autovalmistajia tuomaan markkinoille polttoainetehokkaimpia ja puhtaimpia mahdollisia autoja”, Harms sanoo tiedotteessa.

Hänen mukaansa oli harmillista, ettei valiokuntakäsittelyssä myöskään poistettu porsaanreikiä, joiden ansiosta valmistajat saavat kaikkein vähäpäästöisimpien autojen valmistamisesta ja uusista ekoinnovaatioista ”superkrediittejä”, joiden ansiosta on mahdollista tuoda markkinoille myös runsaspäästöisiä malleja.

Harms toivoo, ettei lainsäädäntöön tehdä enää heikennyksiä jäsenmaiden välisissä neuvotteluissa.

liikenne  autot  päästöt 




Viite