Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Juha Honkonen

KEPPONEN. Ennen perjantai-iltaista täysistuntoa Greenpeacen jäsen käänsi kokoushuoneen kalvot nurinniskoin.Juha Honkonen

KEPPONEN. Ennen perjantai-iltaista täysistuntoa Greenpeacen jäsen käänsi kokoushuoneen kalvot nurinniskoin.

Durbanin ratkaisu siirtyi iltapäivään

10.12.2011 10.30

Juha Honkonen

DURBAN. Ilmastokokouksen piti jatkua lauantaina kymmeneltä, mutta täysistuntoa on jälleen siirretty. Vihreän Langan kokouspaikalla saamien tietojen mukaan uusi alkamisaika on puoli yhdeltä iltapäivällä. Täysistunto kestää yleensä useita tunteja.

Kokouksen siirtymistä perjantailta lauantaille pidetään ilmaston kannalta hyvänä asiana, sillä aiempi esitys olisi siirtänyt globaalisti kattavan sopimuksen tekemistä vuodesta 2015. Euroopan unioni pitää vuotta takarajana, jotta ilmaston lämpeneminen voidaan pitää hallittavissa. Sopimus tulisi voimaan 2020.

EU:n kehitysmaista kokoaman koalition vastapoolina ovat suurimmat kasvihuonekaasujen päästäjät Yhdysvallat, Kiina ja Intia. Ne haluavat siirtää kattavan sopimuksen tekemistä vuosikymmenen lopulle ja voimaantuloa yli kymmenen vuoden päähän.

Durbanissa saatetaan saada jatkoa Kioton pöytäkirjalle. Näillä näkymin 2013 alkavasta jatkokaudesta poistuisivat kuitenkin Kanada, Venäjä ja Japani, joten pöytäkirjan vähennysvelvoitteet kattaisivat vain noin 15 prosenttia maailman kasvihuonekaasuista.

 

Durban 




Viite