Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

theecologist.org

Viimeisiä viedään. Kesäkuun jälkeen Ecologist ilmestyy ainoastaan verkossa. theecologist.org

Viimeisiä viedään. Kesäkuun jälkeen Ecologist ilmestyy ainoastaan verkossa.

Ecologist lakkauttaa paperiversion

9.4.2009 9.46

Vihreä Lanka

Pitkään ilmestynyt ympäristölehti Ecologist siirtyy täysin sähköiseen muotoon.

Lehden viimeinen paperiversio ilmestyy kesäkuussa ja samalla avataan lehden verkkosivut.

”Olemme aina olleet edelläkävijöitä tekemällä korkeimpien ympäristövaatimusten mukaista lehteä”, sanoo kustannusjohtaja Richard Coles.

Lehden valmistuksessa on käytetty kasvipohjaisia musteita ja sataprosenttista kierrätyspaperia.

Uudistuksella tavoitellaan laajempaa lukijakuntaa ja pienempää hiilijalanjälkeä. Samalla lisätään päivittäistä ympäristöasioiden uutisointia.

Ensimmäinen Ecologist ilmestyi heinäkuussa 1970. Sen levikki on noin 20 000.

media 




Viite