Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Ehdotuksia opintotuen uudistamiseksi

26.11.2009 10.28

Noora Jussila

  • Opintotukea uudistavan työryhmän luonnoksessa opintotuki sidotaan indeksiin. Opiskelijat, joilla on alle 18-vuotiaita lapsia, saavat opintotukeen 145 euroa kuussa lisää huoltajakorotusta.
  • Suunnitelmissa on myös, ettei opintoihin kuuluvan työharjoittelun palkka estä opintotuen nostamista. Pöydällä on myös ateriatuen sitominen opiskelijaruuan ensimmäishintaan.
  • Opintotuki muuttunee kaksiportaiseksi, jolloin alempi korkeakoulututkinto pitää suorittaa ennen kuin voi saada kaksi viimeistä tukivuotta.
  • Tuen ehtoja ollaan tiukentamassa niin, että tukikuukautta kohti pitää suorittaa nykyisen 4,8 opintopisteen sijaan viisi opintopistettä. Esillä on ollut myös rajan nostaminen 5,5 opintopisteeseen.


Lisää aiheesta:



Viite