Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

TVO

Havainnekuvassa Olkiluodon voimala-alue.
Neljä reaktoria. Havainnekuvassa Olkiluodon kaksi toimivaa voimalaa sekä rakenteilla oleva OL3 ja suunniteltu OL4.TVO

Neljä reaktoria. Havainnekuvassa Olkiluodon kaksi toimivaa voimalaa sekä rakenteilla oleva OL3 ja suunniteltu OL4.

Energiaministeriön ylijohtaja: Suomesta ydinvoimaosaamisen edelläkävijä

11.10.2011 11.22

Lasse Leipola

Työ- ja elinkeinoministeriön ylijohtaja Esa Härmälä haluaa Suomen pysyvän ydinvoimaosaamisen kärkimaana.

”Olen varma, että tällä osaamisella on lisääntyvää kysyntää niin Suomessa kuin ulkomailla. Ydinvoima-alalla ja erityisesti siihen liittyvissä turvallisuuskysymyksissä Suomi on jo nyt kokoaan suurempi maa”, Härmälä sanoo ministeriön tiedotteessa.

Hänen mukaansa lähiaikoina valmistuvan selvityksen mukaan ydinvoimaosaajien määrä on Suomessa kasvanut voimakkaasti viimeisen kymmenen vuoden aikana.

”Tällä tiellä tulee jatkaa. Suomalaisissa korkeakouluissa ja tutkimuslaitoksissa panostetaankin entistä enemmän ydinvoimaosaamisen kehittämiseen.”

Härmälä muistuttaa, että tällä hallituskaudella tulee vielä päätettäväksi useita ydinvoimaan liittyviä asioita, kuten käyttöluvan myöntäminen Olkiluoto 3:lle ja rakentamisluvan myöntäminen Fennovoimalle ja Olkiluoto 4:lle sekä Posivan käytetyn ydinpolttoaineen loppusijoituslaitokselle.

”Hallitusohjelmassa luvataan käsitellä ydinvoimaloiden rakentamislupapäätökset viipymättä. Hallitus on myös sitoutunut ydinvoimaloiden turvallisuuden varmistamiseen ja tekemään päätöksen ydinjätteen loppusijoituksesta”, Härmälä toteaa.

ydinvoima 




Viite