Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Istockphoto / Alexander Hafemann

Jäätä. Etelämantereelta on irtoamassa valtava jäälautta. Istockphoto / Alexander Hafemann

Jäätä. Etelämantereelta on irtoamassa valtava jäälautta.

Etelämantereesta irtoamassa valtava jäätikkölautta

20.1.2009 15.31

Vihreä Lanka

Tutkijat odottavat Wilkinsin niin sanotun jäähyllyn romahdusta. Asiasta kertoo uutistoimisto Reuters.

”Olemme tulleet seuraamaan Wilkinsin jäähyllyn viimeisiä hetkiä. Se saattaa irrota hetkenä minä hyvänsä”, jäätikkötutkija David Vaughan sanoo.

Jäähyllyä pitää kiinni Etelämantereessa kaistale, joka on 40 kilometriä pitkä ja ohuimmiltaan ainoastaan 500 metriä leveä. Vielä 1950-luvulla kaistale oli lähes sata kilometriä leveä.

Wilkinsin jäähylly kattoi suurimmillaan 16 000 neliökilometriä, josta on nykyisin jäljellä noin kaksi kolmasosaa. Irrotessaan siitä tulee kymmenes Etelämantereesta irtautunut jäähylly.

”Tämä jäähylly ja yhdeksän aiemmin irronnutta ovat lämpenemisen seurausta”, Vaughan sanoo.

Irtoamisen seurauksena jäälautta ajelehti aikanaan merelle hajoaa jäävuoriksi.

ilmastonmuutos  jäätiköt 




Viite