Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

EU ei malta odottaa IMO:a vaan selvittää päästövähennyksiä omin päin

2.10.2012 12.34

Lasse Leipola

EU:n ja Euroopan ulkopuolisten suurvaltojen välejä on kiristänyt EU:n yksipuolinen päätös aloittaa lentoliikenteen päästökauppa. Vastaavia markkinaehtoisia päästövähennyksiä suunnitellaan myös laivaliikenteeseen.

Liikennekomissaari Siim Kallas ja ympäristökomissaari Connie Hedegaard väläyttivät eilen maanantaina antamassaan julkilausumassa, että asia voisi edetä EU-tasolla jo ensi vuonna.

”Keskustelut maailmanlaajuisista toimenpiteistä ovat käynnissä (YK:n merenkulkujärjestö) IMO:ssa, mutta me tarvitsemme väliaskelmia saavuttaaksemme päästövähennyksiä pikaisesti”, komissaarit kirjoittavat.

Julkilausuman mukaan ensimmäinen askel olisi luotettava seurantajärjestelmä alusten polttoaineen kulutukselle. Komissaarien mukaan tämä ajaisi asiaa eteenpäin ja hyödyttäisi myös IMO-prosessia.

”Merikuljetusala on itse parhaassa asemassa ottaakseen ohjakset nopeiden ja tehokkaiden päästövähennyksien saavuttamiseksi”, komissaarit toteavat ja muistuttavat, että tämä säästää kuluja ja varmistaa, että ala on valmis tulevaisuuteen.

IMO:ssa sovittiin vuonna 2011 laivojen energiatehokkuusindeksistä, mutta se koskee vain vuonna 2015 ja sitä myöhemmin valmistuneita laivoja.

päästöt  laivaliikenne 




Viite