Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Euroopassa sotilasvallankaappauksen uhka: ”Tämä on pystyttävä ehkäisemään hinnalla millä hyvänsä”

2.10.2012 11.18

Lasse Leipola

Vihreiden euroedustaja Tarja Cronberg varoittaa, että eteläisessä Euroopassa muhiva epävakaus voi johtaa jopa sotilasvallankaappaukseen. Esimerkiksi katalonialaiset ovat alkaneet yhä äänekkäämmin vaatia eroa Espanjasta.

”Mikäli aseellisen väkivallan riski lisääntyy ja esimerkiksi Espanjaa uhkaa maan hajoaminen ja siten talouden kriisin eskaloituminen, ei ajatus sotilaallisesta kaappauksesta ole kaukana. Tämä on pystyttävä ehkäisemään hinnalla millä hyvänsä. Aseellisen vallankaappauksen seuraukset eurooppalaiselle demokratialle olisivat tuhoisammat kuin euron romahtaminen”, Cronberg kirjoittaa Uuden Suomen blogisivulla.

Hän muistuttaa, että Euroopassa kasvava nuorisotyöttömyys on ollut keskeinen tekijä muun muassa arabimaiden levottomuuksissa sekä Euroopan mellakoissa.

Cronberg onkin huolissaan tiukoista säästötoimista, joita kriisimailta vaaditaan.

”Tiukimmilla ovat tietenkin köyhimmät kansalaiset, kun terveydenhuoltoa ja sosiaaliturvaa romutetaan. Kasvulle ei tunnu olevan tilaa, mikä merkitsee että myös jatkossa Espanjan ja Kreikan nuorista yli puolet on työttömiä”, Cronberg sanoo.

eurokriisi 




Viite