Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Eurovaaleihin kaivataan vetureita

19.12.2008 8.24

Jukka Vahti

Europarlamenttivaaleihin toivotaan ehdokkaiksi kovia nimiä.

Vihreissä uskotaan, että puolue saa ehdokaslistalleen monia tunnettuja päättäjiä. Puolueessa on asetettu toiveita muun muassa Heidi Hautalan, Pekka Haaviston ja Tarja Cronbergin ehdokkuuksiin. Hautala ja Haavisto eivät ole vielä päättäneet asiasta. Cronberg on suhtautunut ehdokkuuteen varauksellisesti.

Jos Cronberg lähtee ehdolle, hän voi hyvinkin napata ison osan europarlamentin jättävän Riitta Myllerin (sd) Itä-Suomesta keräämistä äänistä. Vihreiden tavoite on kasvattaa parlamenttipaikkojen määrä yhdestä kahteen.

Ehdokkuushaluistaan ovat ilmoittaneet Satu Hassin lisäksi Jyrki Kasvi, Johanna Sumuvuori, Mari Puoskari ja Emma Kari.

Kokoomuksen nousukiito on viime vaaleissa ollut huimaa. EU-vaalit ovat puolueelle kuitenkin kova testi, koska viimeksi eniten ääniä keränneet eurovaikuttajat Alexander Stubb ja Piia-Noora Kauppi, eivät ole käytettävissä.

Kokoomuksen menestykseen vaikuttaa muun muassa Ilkka Kanervan ehdokkuuspäätös. Entinen ulkoministeri keräisi ehdolle lähtiessään muhkean äänipotin. Kanervan ehdokkuus tarkoittaisi, että Turussa syntyisi mielenkiintoinen kaksinkamppailu, koska myös Ville Itälä pyrkii jatkokaudelle.

Kokoomuslaisista myös Eija-Riittaa Korhola ja Sirpa Pietikäinen hakevat jatkokautta.

Sdp:n vaalimenestys lienee Eero Heinäluoman ja Liisa Jaakonsaaren ehdokkuuspäätösten varassa. Kaikki demarien europarlamentaarikot vaihtuvat, kun Lasse Lehtinen, Riitta Myller ja Reino Paasilinna luopuvat paikoistaan.

Timo Soini heitti viikko sitten bensaa kytevään EU-vaalitaisteluun kertoessaan harkitsevansa ehdokkuutta EU-vaaleissa – vain antaakseen parlamenttipaikkansa jonkun toisen hoidettavaksi.

Soini tuskin saisi ääniä vihreiltä tai kokoomukselta, jotka suhtautuvat EU:hun suhteellisen myönteisesti. Keskustalaiset ja vasemmistolaiset EU-skeptikot sen sijaan voisivat hyvinkin vaihtaa leiriä.

Näin varsinkin, koska aiemmissa vaaleissa puolet vasemmistoliiton europarlamenttiäänistä kerännyt EU:n vastarannan kiiski Esko Seppänen luopuu paikastaan.

Keskusta yrittää estää uutta vaalitappiota muun muassa MTK:n pitkäaikaisen puheenjohtajan Esa Härmälän ja europarlamentaarikkojen Anneli Jäätteenmäen ja Hannu Takkulan voimin.

Oma kysymyksensä on, miten muut puolueet reagoivat Soinin mahdolliseen ehdokkuuteen. Pakottaako se muitakin puoluejohtajia asettumaan ”vale-ehdokkaiksi” ääniä keräämään?

eurovaalit 




Viite