Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Fennovoiman hankkeessa ei ole muuta varmaa kuin epävarmuus

13.2.2014 13.19

Sammeli Heikkinen

Fennovoima on erikoinen hanke. Mitä pitemmälle se etenee, sen vähemmän tietoa tuntuu olevan.

Omistajapohja on auki edelleen: Suomalaisen energian omavaraisuusprojektina kaupatun Pyhäkiven voimalan ainoa varma osakas on venäläinen Rosatom. Lupapuolikin on enemmän auki kuin vuosi sitten.

Työ- ja elinkeinoministeriössä pohditaan hiljalleen, pitääkö yhtiön ydinvoimalupa käsitellä uudelleen. Kannanotto venynee ainakin pitkälle kevääseen.

Epäselvää on sekin, kuka Fennovoiman ydinvoimalaa omistaa ja kuinka paljon, jos hanke toteutuu. Viime lokakuun lopussa hankkeessa Voimaosakeyhtiön kautta mukana olleilta suomalaisilta yrityksiltä ja kunnilta kysyttiin kantaa voimalan investointipäätökseen.

Tuolloin yhdeksän paikallissähköyhtiötä ja kuusi muuta yritystä hyppäsi ydinvoimakelkasta. Eikä tuolloin mukana pysyneiden yhtiöiden ja kuntien lopullinen osallistuminen ole varmaa. Lokakuun lopussa Fennovoimalla ei nimittäin ollut vielä neuvoteltua sopimusta Rosatomin kanssa. Nyt sopimus on. Parin viikon kuluttua selviää, kuinka moni suomalaisista osakkaista sen hyväksyy.

Myös Fennovoiman hankkeesta lähteneiden firmojen ja kuntien omistuksen kohtalo on epäselvä. Hankkeesta luopuneet omistivat kaikkiaan 16 prosenttia Fennovoimasta Voimaosakeyhtiön kautta.

Julkisuudessa olleiden tietojen perusteella aiemmin hankkeesta luopuneiden on ollut vaikea saada osuuttaan kaupaksi. Jos osakkeiden myynti ei niiltä onnistu, ne käytännössä jäävät ydinvoimahankkeen osakkaiksi hyvin pienellä osuudella.

Fennovoimasta tilannetta ei selvitetä.

”Vastausta ei ole vielä. Helmikuun lopussa asia selviää, kun mukaan pitää sitoutua”, Fennovoiman viestintäjohtaja Maira Kettunen sanoo.

Ydinvoimayhtiön suurimmaksi omistajaksi tulee samassa menettelyssä reaktoritoimittaja Rosatom. Sille siirtyy 34 prosenttia Fennovoiman osakkeista. Mutta onko mahdollista, että Rosatom ostaisi myös omistajatta jääneet Voimaosakeyhtiön osakkeet?

”Mitään muuta tietoa ei ole kuin, että 34 prosenttia Fennovoimasta siirtyy heille”, Kettunen vastaa.

Hankkeen lupaprosessi on siinä vaiheessa, että Fennovoima on toimittamassa työ- ja elinkeinoministeriölle päivitettyä ympäristövaikutusten arviointiselostetta. Elinkeinoministeri Jan Vapaavuori (kok) päätti vaatia sellaisen viime heinäkuussa.

Ministeri ei kuitenkaan sanonut, vaaditaanko Pyhäjoelle kaavaillulta voimalalta uusi periaatelupapäätös. Nykyinen, vuodelta 2010 peräisin oleva päätös, on myönnetty varsin erilaiselle hankkeelle: silloin ulkomainen kumppani oli saksalainen Eon ja suunniteltu reaktorityyppi erilainen kuin venäläisiltä nyt tilattavaksi sovittu.

Fennovoiman päivitetty yva-seloste saapui ministeriöön torstaina. Mitä nyt tehdään?

Ministeriössä katsotaan, miltä näyttää se. Ministeri Vapaavuoren aiemmin ilmoittama ohjelma on voimassa. Mitään uutta syksyllä linjattuun ei ole. Keväällä on edessä hyvin kiinnostavia keskusteluja”, yli-insinööri Jorma Aurela temistä sanoo.

Nyt siis seuraa normaaliin tapaan kuulemis- ja lausuntokierros. Sitten ministeriö – eli viime kädessä Vapaavuori – tekee arvion siitä, jatketaanko yva-prosessista periaateluvan uuteen käsittelyyn hallituksessa vai katsotaanko vanha lupa päteväksi. Alustavan aikataulun mukaan päätöksen pitäisi syntyä kevään tai kesän aikana.

Voi siis olla, että hallitus ja eduskunta pääsisivät ottamaan asiaan kantaa aikaisintaan syksyllä.

Eduskunnan kansliasta kerrotaan, että kevätistuntokausi on jo melko täynnä suuria lakipaketteja. Syyskaudella taas käsittelyyn tulevat budjettilait ja kehysriihi. Lainsäädäntöjohtaja Maija-Leena Paavola kuitenkin arvioi, että syksyllä on tilaa uusien hallituksen esitysten käsittelylle.

”Ja istuuhan nykyinen eduskunta ensi vuoden maaliskuun 13. päivään saakka.”

Näyttää siis todennäköiseltä, että nykyinen hallitus vielä vääntää Fennovoimasta.

ydinvoima 




Viite