Vihreän Langan logoVihreän Langan logo

Tämän sivuston päivittäminen on lopetettu 20.12.2019

Wikimedia Commons

Lehmä.
Muu niin kuin muuntelu? Lehmien geenejä halutaan vastedes muokata entistä kovemmilla otteilla.Wikimedia Commons

Muu niin kuin muuntelu? Lehmien geenejä halutaan vastedes muokata entistä kovemmilla otteilla.

Geenimuuntelu leviämässä ruuantuotantoon

1.12.2011 15.12

Hanna Kaisa Hellsten

Suomessa ja monissa muissa maissa käytetään yleisesti muuntogeenisiä koe-eläimiä. Sen sijaan ruuantuotannossa niitä ei vielä ole missään päin maailmaa.

Tilanne voi kuitenkin olla muuttumassa.

Esimerkiksi Kiinassa geenimuunnoksen avulla lehmä on saatu tuottamaan maitoa, joka muistuttaa merkittävästi ihmisen rintamaitoa.

Yhdysvalloissa puolestaan käydään parhaillaan keskustelua AquaBounty-yhtiön kehittämästä, ruuaksi kasvatettavasta AquAdvantage-lohesta, johon on siirretty amerikankivinilkan ja kuningaslohen geenimateriaaleja. Muuten kala on tavallinen lohi.

Geenimuuntelun ansiosta kala tuottaa kasvuhormonia kesäisen kasvukauden sijaan koko vuoden. Tuloksena on vonkaleita, joiden koko on moninkertainen luonnolliseen loheen verrattuna.

Yhdysvaltojen terveysviranomaiset puoltavat myyntilupaa superlohelle. Tuotantoon on jo olemassa valmiit suunnitelmat: lohen mäti tuotetaan Kanadassa, josta se istutetaan Panaman järviin.

Yhtiö aikoo kasvattaa kaloja sisämaassa, jotta geenimuunnellut lohet eivät leviäisi merialueelle. Tämän jälkeen kalat kuljetaan Yhdysvaltoihin syötäviksi.

”Ruuantuotanto on nykyisin hyvin globaalia toimintaa, ja eläimiä siirretään eri tuotantovaiheissa maasta toiseen myös tavanomaisessa tuotannossa”, bioetiikan tutkija, tohtori Helena Siipi kertoo.

”Kun ruuan tuotanto tapahtuu eri maassa kuin sen kuluttaminen, täytyy pohtia, jakautuvatko myös geenimuunneltuun tuotantoon liittyvät riskit oikeudenmukaisesti”, Siipi jatkaa.

Käytännössä vaarana on, että geeniruuantuotannon ympäristöriskit jäävät tuotantomaiden kannettaviksi ja hyödyn korjaavat ruuan vientimaan kuluttajat esimerkiksi halvempina hintoina tai parempina tuotteina.

Suunnitelma superlohen tuomiseksi markkinoille ei ole vielä saanut Valkoisen talon hyväksyntää. Toteuttamista hidastaa myös se, etteivät Kanadan viranomaiset ole antaneet lupaa mädin tuotantoon.

AquAdvantage-lohi voi olla alkua suuremmalle geenimuunneltujen eläinten tuotannolle. Jos kriitikoiden ”Frankenkalaksi” kutsuma lohi saa myyntiluvan Yhdysvalloissa, tullaan lupia hakemaan myös muille lajeille.

Kalojen lisäksi ruokapöytään on tarjolla myös nisäkkäitä: Kanadalaisessa Guelpfin yliopistossa on jo kehitetty ekosika, Enviropig.

Se pystyy hajottamaan syömänsä kasvin fosforin tavallista yorkshirensikaa tehokkaammin, jolloin lannasta aiheutuu vähemmän rehevöittäviä päästöjä vesistöihin.

AquAdvantage-lohen yksi riski on, ettei kala ole kuin 98-prosenttisesti steriili. Viljelykaloja voi karata muualle vesistöön, minkä vuoksi vieraiden lajien tai geenimuunneltujen kalojen vaikutuksia vesiluontoon ei voida täydellisesti kontrolloida.

Jos siirtogeenisiä eläimiä otetaan laajasti tuotantoon eri maissa, myös riskit niiden leviämisestä ympäristöön kasvavat.

geenimuuntelu 


Lisää aiheesta:



Viite